Solstafir+Mono+Ocean
ISLANTILAINEN SÓLSTAFIR TURKUUN JA HELSINKIIN LOKAKUUSSA
Islantilaisyhtye Sólstafir saapuu lokakuussa kahdelle keikalle Suomeen. Lauantaina Ilosaarirockissa Metelli-lavalla vakuuttanut bändi konsertoi perjantaina 16. lokakuuta Turun Klubilla ja lauantaina 17. lokakuuta Helsingissä The Circuksessa. Sólstafirin mukana kiertävät japanilaisbändi Mono ja saksalaislähtöinen The Ocean. Keikkojen lipunmyynti käynnistyy huomenna tiistaina Turun osalta Tiketissä ja Helsingin osalta Lippupalvelussa.
Parikymmentä vuotta yhdessä soittaneen Sólstafirin viime vuonna julkaistu viides albumi ”Ótta” on ollut arvostelu- ja yleisömenestys, joka on kerännyt viiden tähden arvioita musiikkilehdistössä. Bändin post rockin ja metallin välimaastossa tyylikkäästi liikkuva musiikki nostaa ihon hyvällä tavalla kananlihalle.
Japanilaisyhtye Mono on instrumentaaliyhtye, joka yhdistelee musiikissaan post rockia klassisen musiikin orkestraatioihin. Bändi julkaisi viime vuonna kehuja keränneet ”The Last Dawn” ja ”Ray Of Darkness” -albumit, jotka on nauhoitettu samaan aikaan, mutta jotka ovat keskenään kuitenkin varsin erilaisia.
The Ocean vuorostaan yhdistää musiikissaan progen ja metallin. Mm. Opethin, Dillinger Escape Planin, Between The Buried And Men ja Devin Townsedin kanssa aikaisemmin kiertäneen yhtyeen tuorein julkaisu on ”Pelagial”-albumi vuodelta 2013.
KEIKAT:
Sólstafir (IS), Mono (JP), The Ocean (GER)
La 17.10.2015 The Circus, Helsinki
Ovet klo 20, ikäraja K-18. Liput palvelumaksuineen alkaen 32,50 euroa Lippupalvelun myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600 10 800 (1,98 €/min + pvm) ja verkkokaupasta http://www.lippupalvelu.fi
Järjestäjä: Live Nation Finland Oy
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |






































