Marita Taavitsainen - 20 Vuotta Juhlakonsertti, pe 18.12.
Konsertin kesto noin 2 tuntia. Konsertissa on väliaika.
Liput alk. 34,50 €
Paikat ovat numeroituja istumapaikkoja
Marita Taavitsainen - 20 vuotta juhlakonsertti Snellman-salissa 31. marraskuuta
Sympaattinen Marita Taavitsainen juhlistaa 20-vuotista Tangokuningatartaivaltaan konserttitalokiertueella. Konsertissa Taavitsainen käy yleisön kanssa läpi tangokuningatarkisan jälkeiset 20 vuotta. Illan aikana kuullaan tuttuja kappaleita vuosien varrelta ja tunnelmat vaihtuvat ilosta liikutuksen kyyneliin. Tangokuningatar yhtyeineen tuo iltaan lämminhenkisen ja kotoisan tunnelman, jossa vuorovaikutus yleisön kanssa tulee olemaan maagista.
Valovoimainen Marita Taavitsainen on yhtä merkittävä osa suomalaista iskelmätaivasta, kuin järvi ja koivut suomalaisessa maisemassa. Tangokuningattareksi 20 vuotta sitten kruunattu artisti vakiinnutti paikkansa suomalaisten sydämissä voitettuaan Syksyn Sävelen vuonna 1998 suurhitiksi muodostuneella Andre -kappaleella. Voiton jälkeen julkaistu Salainen Puutarha-albumi myi platinaa alle kahdessa kuukaudessa.
Marita Taavitsainen on palkittu Vuoden naissolistin Emma-palkinnolla sekä ollut ehdolla Iskelmä Finlandiassa. Marita Taavitsainen on vuosien saatossa kiertänyt tuhansia tanssilavoja sekä esiintynyt lukuisissa konserteissa. Maritan orkesterina toimii loistava Koivu-orkesteri.
Taavitsainen on nähty myös teatterilavoilla, mm. Harmony Sisters -laulunäytelmässä, Vaahteramäen Eemelissä sekä Peter Panissa.
Järjestäjä pidättää oikeuden aikataulu- ja ohjelmamuutoksiin.
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |






































