Jouluvalokalenteri Espan lavalla
Jouluvalokalenteri valaisee Espan lavan 1.12.2015, kun Galleria Kandelan Jouluvalokalenteri avautuu keskelle Helsinkiä. Luukkujen sijaan kalenteri koostuu kahdestakymmenestäneljästä valoteoksesta. Espan lava on kalenteria varten muutettu hehkuvaksi kuutioksi, jonka joka päivä valaisee eri tekijä. Rakennusaikaa on vain puoli päivää ja tekniikka rajattua, joten tekijöiden mielikuvitus on teoksen tärkein materiaali. Uusi teos aukeaa päivittäin noin kello 15. Jouluvalokalenteri antaa ohikulkijoille pienen zen-hetken vastapainoksi ympärillä vellovalle joulumyllerrykselle.
Tekijäinä ovat muun muassa Ada Halonen, Anniina Veijalainen, Carita Elko, Milka Timosaari, Joonas Pirttilä ja Jukka Hannukainen, Jere Suontausta, Kalle Paasonen, Jukka Huitila, Kalle Ropponen ja Raisa Kilpeläinen, Meri Ekola, Vespa Laine, Suomen valotyttökerho, Karoliina Skarp ja Laura Siironen, Kristian Palmu, Mia Erlin, Jenni Pystynen, Mika Haaranen, Alexander Salvesen, Ainu Palmu ja Jukka Kuuranne.
Avajaispäivä 1.12. juhlistaa myös Taiteen edistämispäivää. Tänä vuonna kolmatta kertaa juhlistettavan, Taiteen edistämisekeskuksen lanseeraaman päivän teema on Valoa taiteelle! Vuosi 2015 on myös YK:n nimeämä kansainvälinen valon ja valoon perustuvan teknologian vuosi.
Galleria Kandela on vuodesta 2006 toiminut kolmen valosuunnittelijan ryhmä, joka järjestää erilaisia valotapahtumia. Jouluvalokalenteria ennen Galleria Kandela on järjestänyt julkisia valotaideteossarjoja muun muassa Kaapelitehtaalle, tyhjään liiketilaan Sörnäisissä ja Kaisaniemen metroasemalle
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |






































