Celenkan Tanssitupa
Siban kevät 2016
Ke 17.2. klo 19.00 kansanmusiikki
Sonore, Musiikkitalo
Celenka-trion muodostaa kolme palkittua pelimannia suomalaiselta kansan- ja maailmanmusiikkitaivaalta. Emmi Kujanpää tunnetaan Finno-Balkan Voices -yhtyeestä, Eero Grundström mm. kokonpanoista Sväng ja Juuri&Juuri, sekä Jarkko Niemelä Jaakko Laitinen ja Väärä Raha -orkesterista. Celenkan musiikissa soi itäeurooppalaisen kansanmusiikin hienoimmat elementit: moniääninen laulu, shamanistiset tanssit ja virtuoottiset korukuviot. Kokoonpanon harvinainen soitinyhdistelmä synnyttää tuoreen ja ennenkuulemattoman soinnin.
Yhtyeen ohjelmisto koostuu arkistojen aarteista, Emmi Kujanpään Bulgarian ja Vienan Karjalan matkoilla oppimista lauluista sekä jäsenten uusista sävellyksistä, sovituksista ja perinteestä ammentavista sanoituksista. Celenkan tanssituvassa esiintyy ja yleisöä tanssittaa helsinkiläinen Frunza-ryhmä, joka on esittänyt Balkanin alueen tansseja jo 1970-luvulta saakka.
Celenka julkaisi esikoisalbuminsa keväällä 2015. Levy on saanut hienoja arvioita ja radiosoittoa sekä Suomessa että kansainvälisesti.
"Verrattain tuore tuttavuus Celenka on valloittava yhtye! Erityispisteet vielä siitä, että kaikki kolme muusikkoa laulavat, paljon ja vakuuttavasti!” Tove Djupsjöbacka / Kansanmusiikki-lehti 2/2015
”Wild Bulgarian, Romanian and Finnish rhythms demand instrumental virtuosity, and the demands are more than met. — — It’s a fun album; best if you're in a dancing mood.” Fiona Talkinton / SONGLINES, Aug 2015
Emmi Kujanpää, laulu, kantele
Eero Grundström, harmooni, laulu
Jarkko Niemelä, trumpetti, laulu
Tanssiryhmä Frunza
Inkeri Sippo-Tujunen ja Ari Tujunen, tanssien ohjaus
Kesto: 1 h
Ei väliaikaa
Pyörätuoliasiakkaan saattaja pääsee esitykseen samalla lipulla ilmaiseksi.
http://www.uniarts.fi/siba
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |






































