Lil Durk (Usa)
CHICAGOLAISEN DRILL-RAPIN NUORI TÄHTI LIL DURK HELSINKIIN
Pe 22.4.2016 Helsinki, Nosturi +Kube, DJ Taste
Yhdysvaltalainen Lil Durk saapuu ensimmäiselle klubikeikalleen Suomeen. Drill-rapin isoimpiin nimiin lukeutuva artisti nähdään Nosturissa perjantaina 22. huhtikuuta.
23-vuotias Lil Durk, oikealta nimeltään Durk Banks, julkaisi "Remember My Name" -debyyttialbuminsa (2015) French Montanan omistaman Def Jamin alamerkin Coke Boysin kautta. Lisäksi räppäri on ehtinyt julkaista jo seitsemän mixtapea, joista uusin on joulukuussa ilmestynyt, "My Beyoncé" -singlen sisältävä "300 Days, 300 Nights".
Drillissä painostava trap-vaikutteinen soundi yhdistyy julmiin ja synkkiin teksteihin – ja Lil Durkin tapauksessa myös omaperäiseen autotunen käyttöön. Chicagolaislähtöinen skene nousi valtavirran tietoisuuteen muutama vuosi sitten, ja Lil Durkin lisäksi tyyliä ovat tehneet tunnetuksi esimerkiksi Chief Keef, Fredo Santana ja Lil Reese. Kanye West on kertonut drill-soundin olleen keskeinen vaikute "Yeezus"-albumilleen (2013), ja Spike Leen tuorein elokuva "Chi-Raq" (2015) sijoittuu Lil Durkin kotikulmille Chicagon Englewoodiin.
Illan avaa niin ikään tuottelias räppäri Kube ja levymusiikista vastaa DJ Taste ystävineen
Ovella peritään 3,00€ eteispalvelumaksu
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |



























































