Tenniksen SM-Liigacup
Sata-Tennis järjestää yhteistyössä Suomen Tennisliiton kanssa miesten SM-Liigacup -turnauksen Laajasalon Palloiluhallien (Sarvastonkaari 23, 00840 Helsinki) kolmella massakentällä 8-10.7.2016. SM-Liigacupiin osallistuu kahdeksan Suomen parasta joukkuetta, joiden kokoonpanot koostuvat Suomen aivan terävimmästä huipusta. Turnaus pelataan cup-kaaviona kahteen suuntaan. Turnauksen kolme parasta palkitaan SM-mitaleilla, kun taas viimeinen tippuu suoraan 1.divisioonaan ja toiseksi viimeinen joutuu karsimaan liigacup paikastaan. Yksittäiset otteluparit ratkaistaan kolmella kaksinpelillä ja tarvittaessa kahdella nelinpelillä. Tapahtuma on Suomen tenniksen yksi vuoden kohokohdista!
Tapahtuma-alueella tulee tennisotteluiden ohella olemaan myös paljon muita virikkeitä yhteistyökumppaneiden sekä järjestävän seuran Sata-Tenniksen puolesta. Esimerkkinä Suomalainen pelialan yritys Lion Group Oy lanseeraa tapahtuman yhteydessä Applen iPadille ja iPhonelle ilmaisen urheiluveikkaussovelluksen nimeltä Sports Lion, jossa käyttäjät eli leijonat pääsevät testaamaan lajitietouttaan “karjumalla” muita tennistietäjiä vastaan viikonlopun otteluista. Lisäksi Sata-Tenniksen valmentajien ohjaamassa tempputenniksessä on mahdollista haastaa SM-Liigacupiin osallistuvia pelaajia, eli tähtivieraita, ja hullunkurinen Sports Lion -leijona. Tapahtumaan on vapaa sisäänpääsy.
Yhteistyökumppanit: Laajasalon Palloiluhallit, Marino, Handelsbanken, K-supermarket Hertta, Concha y Toro Finland, Lion Group, Hietaniemi Seemer Partners
Otteluohjelma
Perjantai 8.7
Kello 11:00: Arvonta ja joukkueiden nimeäminen
Kello 12:00: 1.kierroksen ottelut alkavat
Kello 21:00: Otteluiden arvioitu päättymisaika
Koko päivän: Sports Lion -tennistietäjä kilpailu, ilmaiset minitenniskentät, yhteistyökumppaneiden esittelypisteet, ruokaa ja virvokkeita
Lauantai 9.7
Kello 9:30: Joukkueiden nimeäminen
Kello 10:00: Välierät ja putoamiskarsinnan 1.kierros
Kello 19:00: Otteluiden arvioitu päättymisaika
Koko päivän: Sports Lion -tennistietäjä kilpailu, ilmaiset minitenniskentät, yhteistyökumppaneiden esittelypisteet, ruokaa ja virvokkeita
Sunnuntai 10.7
Kello 12:30 Joukkueiden nimeämiset
Kello 13:00 Finaali, pronssiottelu sekä putoamiskarsinta
Kello 19:00: Otteluiden arvioitu päättymisaika
Koko päivän: Sports Lion -tennistietäjä kilpailu, ilmaiset minitenniskentät, yhteistyökumppaneiden esittelypisteet, ruokaa ja virvokkeita
Naisten SM-Liigacup pelataan lyhyen matkan päässä Kulosaaren arvostetuilla clubikentillä (Lars Sonckin tie 5, 00570 Helsinki). Ottelut alkavat pe 8.7 kello 13:00, la 9.7 kello 10:00 ja su 10.7 kello 10:00.
Tervetuloa!
http://www.sata-tennis.fi/sm-liigacup-2016/
http://www.tennis.fi
https://www.facebook.com/Sata-Tennis-Ry-525030337575272/
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |



























































