Chronixx & Zincfence Redemption (Jam), Mikey General & The Negus Rocketeers, ke 20.7.
Liput ovelta 30 €, mikäli jäljellä.
Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta.
Reggae revival -liikkeen johtavia nimiä, jamaikalainen Chronixx, esiintyy Tavastialla keskiviikkona 20. heinäkuuta yhtyeensä Incfence Redemptionin kanssa. Keikan avaa maanmiehensä Mikey General kotimaisen The Negus Rocketeerin säestämänä.
Uuden polven reggaetähti Chronixx seuraa muusikkoisänsä Chroniclen jalanjälkiä, mistä Litte Chronicleksikin kutsutun Chronixxin artistinimi juontuu. Muusikko on reggaen uuteen suosioon nostaneen sukupolven tärkeimpiä nimiä. Hänen reggaensa on samalla aitoa jamaikalaista root-musiikkia ja samalla siinä on uutta 2000-luvun sykettä.
Chronixxin vuoden 2014 Dread & Terrible -EP nousi ykköseksi R&B-Billboard-listalle. Sen suurimman hitin, vuonna 2013 ilmestyneen Here Comes Trouble -kappaleen musiikkivideo on katsottu YouTubessa yli 17 miljoonaa kertaa. Chronixxin tuorein julkaisu on tänä talvena ilmestynyt Roots & Chalice -mixtape, jota reggaepiirit ovat ylistäneet sen 90-luvun hiphopista ja dancehallista ammentavasta retrosoundista.
Niinpä Chronixxin omin sanoin:
”Welcome the rasta youths!”
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |



























































