Tiger Army (Usa), la 3.12.
Liput ovelta 39 €, mikäli jäljellä.
Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta.
Keikan jälkeen Tavastian Lauantaidisko klo 23:30 alkaen. Keikkalippu oikeuttaa jäämään diskoon.
TIGER ARMY VUOSIEN TAUON JÄLKEEN SUOMEEN
Psychobilly-yhtye Tiger Army palaa vuosien tauon jälkeen Suomeen. Tänä keväänä kymmenen vuoden odotuksen jälkeen uuden levyn julkaissut yhdysvaltalaisbändi nähdään Helsingissä Tavastialla lauantaina 3. joulukuuta ja seuraavana iltana Tampereen Pakkahuoneella.
Punkia, psykobillya ja rock'n'rollia yhdistelevä Tiger Army on vieraillut Suomessa viimeksi vuonna 2007, ja bändin kaikki aikaisemmat Suomessa soitetut klubikeikat ovat olleet loppuunmyytyjä. Pitkään hiljaiseloa viettänyt kokoonpano julkaisi toukokuussa uransa viidennen albumin "V •••-", joka on Tiger Armyn ensimmäinen julkaisu sitten vuonna 2007 ilmestyneen "Music from Regions Beyond" -levyn.
Ajankohtaisella uutuuslevyllä Tiger Armyn soundimaailma laajenee entisestään, ja tällä kertaa vaikutteita on haettu yhä enemmän myös countrysta. Viime aikojen keikka-arvioiden perusteella bändin live-kunto on entisaikojen veroinen, ja tulevilla Suomen-keikoilla onkin luvassa paitsi uutta tuotantoa myös lukuisia Tiger Army -klassikoita.
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































