10.9. Wigwam Revisited W/ Special Guests At Korjaamo
Lähes loppuunmyydyn konsertin helmikuussa soittanut Wigwam Revisited palaa Korjaamon vaunusaliin syyskuussa. Syksyn konsertissa Revisited kokoonpanon lisäksi lavalla nähdään muitakin legendaarisessa yhtyeessä vaikuttaneita muusikoita.
Vuonna 1969 ensimmäisen pitkäsoittonsa julkaissut, 70-luvulla Suomen kansainvälisesti tunnetuin yhtye Wigwam Revisited-kokoonpanollaan. Ensimmäisillä levyillään ajan tyyliin sopivasta progressiivisesta ulosannista ja myöhemmin taiteellisesta rockista tunnettu yhtye on julkaissut useita klassikoksi muodostuneita pitkäsoittoja kuten Nuclear Nightclub, Being, Hard n Horny, Fairyport ja Dark Album.
Wigwam on kokenut monia jäsenvaihdoksia ensimmäisestä levystään lähtien ja yhtyeessä onkin vaikuttanut monia aikansa luovimpia muusikoita. Revisited koottiin 2010, jonka jälkeen yhtye on kasvattanut jäsenistöään ja tehnyt harvakseltaan muutamia valittuja konsertteja.
Revisited-kokoonpanon jäsenistö tulevalla Korjaamon keikalla:
Jukka Gustavson - keyboards and vocals
Mikko Rintanen - keyboards and vocals
Pekka Nylund - guitar
Måns Groundstroem - bass
Jan Noponen - drums
+ Special Guests
www.wigwam.fi
Liput alk. 18€ (korjaamolta ennakkoon ostettu korjaamolaislippu)
Ennakkoliput Tiketistä:
https://www.tiketti.fi/WIGWAM-Revisited-Kulttuuritehdas-Korjaamo-vaunusali-Helsinki-lippuja/39553
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |



























































