Bob Hund (Swe), ma 5.12.
BOB HUND VIIDELLE KEIKALLE SUOMEEN
Ruotsalainen indierock-yhtye Bob Hund saapuu loppuvuodesta viidelle keikalle Suomeen osana bändin Pohjoismaiden-kiertuetta. Pian uuden albumin julkaiseva kokoonpano nähdään lauantaina 3. joulukuuta Vaasan Ritzissä, jonka jälkeen kiertue jatkuu Oulun 45 Specialin, Helsingin Korjaamon ja Tampereen Klubin kautta Turun Gongiin. Konserttien liput tulevat myyntiin keikkapaikkojen normaaleissa ennakkomyyntipisteissä keskiviikkona 24. elokuuta.
Uransa jo 90-luvun alussa aloittanut Bob Hund on yksi Pohjoismaiden arvostetuimpia ja rakastetuimpia indie-yhtyeitä. Riehakkaista ja ajoittain myös surumielisistä pop-kappaleistaan sekä ikonisesta koira-logostaan tunnettu ruotsalaisbändi on vuosien saatossa nähty useita kertoja myös Suomessa. Niin loppuunmyydyllä Tavastialla kuin Ruisrockissakin esiintynyt Bob Hund valmistautuu parhaillaan syksyllä ilmestyvän "Dödliga Klassiker" -uutuuslevyn julkaisuun.
Viime keväänä Bob Hund vieraili Suomessa mykkäelokuvaprojektinsa merkeissä, mutta nyt on jälleen luvassa täysimittaiset ja pelkästään tuttua Bob Hund -materiaalia sisältävät keikat.
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































