Jemina & Selina Sillanpää, ke 7.12.
Liput ovelta 19 €, mikäli jäljellä.
Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta.
JEMINA JA SELINA SILLANPÄÄ yhtyeineen
Jemina ja Selina Sillanpään 25-vuotisjuhlakiertue huipentuu 7. joulukuuta Tavastia-klubilla.
Laulaja-lauluntekijät Jemina & Selina aloittivat musiikillisen uransa 9- ja 7-vuotiaina laulamalla lastenmusiikkia isänsä Seppo Sillanpään yhtyeessä. Viimeisten 25 vuoden ajan Jemina ja Selina ovat tehneet aktiivisesti yhteistyötä suomalaisten ja ulkomaisten huippumuusikoiden kanssa sekä esiintyneet Suomessa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa. He ovat julkaisseet useita levyjä, joista uusimman Rajamailla-albumin tuotti Tim Ries (joka on tuttu mm. The Rolling Stones -yhtyeestä). Projektin myötä heidät kutsuttiin esiintymään Kanadaan, Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan yhdessä The Rolling Stones -yhtyeen muusikoiden kanssa.
Jemina (laulu, viulu) ja Selina (laulu, viulu, kitara) esittävät originaalia folk-roots -musiikkia. He ovat molemmat vahvoja, ilmaisuvoimaisia laulajia ja muusikoita, joiden lavaesiintyminen on energistä ja vangitsevaa. Siskosten stemmalaulusta kuulee, että he ovat laulaneet yhdessä koko elämänsä.
Tavastian keikalla nähdään myös Lauri Schreck, Seppo Sillanpää, Tommy Lindgren, Aija Puurtinen & Esa Kuloniemi, Abdissa "Mamba" Assefa sekä muita Suomen eturivin artisteja.
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.







































































