Sariköylü Tevfik
Turkkilainen romaniyhtye Sar?köylü Tevfik, Etnosoi!-festivaali
Sar?köylü Tevfik eli Tevfik Çekiç (s. 1955) on Turkin Bal?kesiristä kotoisin oleva romanimuusikko. Noin 12-vuotiaana hän aloitti musisoinnin ensin instrumentaalimusiikin parissa, ja myöhemmin hän alkoi säveltää myös laulumusiikkia. Tevfik Çekiç on tehnyt monipuolisen uran: hän on soittanut lukuisissa häissä, levyttänyt itse, tuottanut muiden artistien tallenteita, säveltänyt musiikkia tv-ohjelmiin ja perustanut muusikkojen oman järjestön.
Suomeen tulevassa yhtyeessä esiintyy Sar?köylü Tevfik Çekiçin lisäksi hänen poikiaan ja sisartenpoikia, joiden kanssa hän on soittanut useita vuosia. Heidän instrumentteihinsa kuuluu viulu, klarinetti, cümbü?, ud ja rummut. Heidän musiikkinsa on perinteistä ja tanssittavaa akustista turkkilaista musiikkia, jossa kuuluu mantereiden solmukohdalle tyypillinen kulttuurien sekoittuminen.
Esiintyjät: Sar?köylü Tevfik Çekiç, Çemal Çekiç, Murat Çekiç, Güven Celikkaya, Hakan Salkim, Tevfik Junier Çekiç.
Konsertissa on suomenkielinen juonto.
16.11.:
Kesto 2h, sis. väliajan
Ovet saliin aukeavat 18.30. Kahvilapalvelut salissa.
17.11.:
Kesto 45 min, ei väliaikaa. Ei kahvilapalveluja salissa. Kahvila auki kulttuurikeskuksen Cafe Mezzossa.
Tuotanto Espoon kulttuurikeskus. Ohjelma on osa Etnosoi!-festivaalia, www.etnosoi.fi.
Huom! Konserttiin liittyvä valokuvanäyttely aukeaa yleisölle 16.11. klo 18 Espoon kulttuurikeskuksen näyttelytilassa. Mikko Savolainen: Sulukule, Istanbul - Romaniyhteisön tuho. Lisätietoja näyttelystä.
Tapahtumanumero R-kioskilla on: 113540. Myynnissä olevat tilaisuudet löytyvät R-Kioskilta myös tapahtuman nimellä.
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































