Ensimmäisen maailman viimeiset lapset
Ensimmäisen maailman viimeiset lapset etsii tekijöidensä sukupolvikokemusta. Se on kuva-analyysi ajastamme, eli siitä miltä tuntuu elää nyt. Se esittelee viimeisen sukupolven, joka pystyi vielä ummistamaan silmänsä globaalilta katastrofilta. Toisaalta sukupolven, jolla on vielä mahdollisuus vaikuttaa. Esitys marssittaa näyttämölle, ajallemme ominaiseen tapaan, sirpaloituneita kohtauksia, 17 uuden Kellariteatterilaisen voimin.
Pariisin ilmastosopimus on 12.12.2015 hyväksytty kansainvälinen sopimus, jonka tavoitteena on ilmastonmuutoksen pysäyttäminen. Sopimuksessa lämpötilan nousu rajataan 1,5 asteeseen esiteolliseen aikaan verrattuna. Sopimuksessa annetut päästötavoitteet ja sitoumukset eivät kuitenkaan ole riittäviä vaaditun 1,5 asteen lämpenemisen kanssa. Jopa maailmanpankki on julkaissut raportin, jonka mukaan olemme menossa kohti 4 asteen lämpenemistä tämän vuosisadan loppuun mennessä. Tällainen lämpeneminen tulee todennäköisesti johtamaan äärimmäisiin helleaaltoihin, hengenvaaralliseen merenpinnan nousuun, globaaliin resurssipulaan ja pahimmillaan ilmastosotiin. Kun valtavat alueet ympäri maailmaa muuttuvat elinkelvottomiksi, pakolaisvirrat suuntaavat sinne, missä vain on tilaa.
”Aiotsä tosissas ohjata siitä hiilestä sen esityksen?”
”Joo”
”Eiks toi ilmastonmuutos oo vähän vanha juttu jo. Keksisit nyt jotain muuta.”
Näyttämöllä: Ali Ahovaara, Anna Airola, Henna Helasvuo, Samuli Hokkanen, Miia Junes, Eeva Kaihola, Milla Kaitalahti, Linnea Kilpeläinen, Kalle Kurikkala, Tuuli Malve, Henna Mäki-Filppula, Lotta Pohjola, Emma Vanninen, Riku Vuorensola
Ohjaus: Pauli Patinen
Ohjaajan assistentti: Amy Burgess
Dramaturgia: Martta Jylhä, Emma Vanninen, Pauli Patinen
Valo: Akseli Forsström
Ääni: Riku Vuorensola
Musiikki: Henna Helasvuo, Tuuli Malve, Riku Vuorensola ja työryhmä
Puvustus: Eric Barco, Stella Kylä-Liuhala
Tila: Työryhmä
Valokuvat ja grafiikka: Viola Virtamo
Tuotanto: Heidi Bergström
Ensi-ilta: 19.11. klo 19 LOPPUUNVARATTU
Muut esitykset: Ti 22.11. / Ke 23.11. / To 24.11. / Pe 25.11. / Ti 29.11. / Ke 30.11. / Ti 6.12. / Ke 7.12. / To 8.12. / Pe 9.12. / La 10.12. / Ti 13.12. / Ke 14.12. / To 15.12. / La 17.12. aina klo 19
Lippuvaraukset osoitteesta http://www.kellariteatteri.fi
Tila ei ole esteetön
Tapahtumaa tukee Helsingin Kulttuurikeskus
http://www.kellariteatteri.fi
https://www.facebook.com/events/195956860835123/?active_tab=about
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































