Michael Monroe, la 10.12.
Ovet K-18 klo 19:00
Ovet ikärajaton klo 14:00
Liput alk. 27 €
Liput ovelta 29 €, mikäli jäljellä.
Ikärajattomalla keikalla on rajattu anniskelualue.
K-18 keikan lippu oikeuttaa jäämään Tavastian Lauantaidiskoon (klo 23:30-04:00).
Michael Monroe esiintyy lauantaina 10. joulukuuta Helsingin Tavastia-klubilla kahdella keikalla (ikärajaton iltapäiväkeikka ja K18 iltakeikka). Viime syksynä uusimman albuminsa "Blackout States" julkaissut yhtye on erittäin kovassa livekunnossa ja keikkaillut tänä vuonna Suomen lisäksi laajasti Euroopassa, Yhdysvalloissa, Japanissa ja Englannissa.
Kirjakustantamo Like julkaisi loppukesästä peräti kaksi yhtyeeseen ja sen muusikoihin liittyvää kirjaa. Tommi Liimatan kirjoittama basisti Sami Yaffan omaelämänkertakirja "Tie Taipuu" ja Hanoi Rocksin hovikuvaaja Justin Thomasin ottamiin kuviin pohjautuva "Hanoi Rocks ´82-´84" avaavat omalta osaltaan bändin muusikoiden legendaarista polkua, joka jatkuu edelleen.
Tavastia-klubilla tullaan kuulemaan energinen esitys ehkäpä tämän hetken parhaalta rockbändiltä. Michael Monroen ohella bändiin kuuluvat basisti Sami Yaffa, kitaristit Steve Conte ja Rich Jones sekä rumpali Karl Rockfist.
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.







































































