Pave Maijanen & Umo: Kohti joulua
Maijanen on nähty uransa aikana monenlaisissa kokoonpanoissa jousikvarteteista sinfoniaorkestereihin. Myös big bandien kanssa esiintyminen on miehelle tuttua, mutta jouluinen kohtaaminen UMOn kanssa on uusi kokemus.
– UMO on UMO ja tämä on ensimmäinen kerta legendaarisen orkesterin kanssa, hehkuttaa Maijanen.
60-luvulta lähtien Maijanen on ollut mukana useissa bändeissä, kuten Pepe & Paradise, Rock’n’Roll Band, Royals, Mistakes ja Mestarit. Monipuolinen muusikko on mittavan uransa aikana toiminut myös basistina, kosketinsoittajana ja rumpalina sekä tuottajana Wigwamin, Dingon ja Hurriganesin kaltaisille nimekkäille kokoonpanoille.
Suomalaisille Maijasen lukemattomat hitit, kuten Jano, Elämän nälkä, Ikävä ja Lähtisitkö, ovat tuttuakin tutumpia. Viimeksi mainittu on soinut ahkerasti radioissa myös viimeisen vuoden aikana VilleGallen ja Sannin duetoimana. He tekivät kappaleesta versionsa suositussa Vain elämää -ohjelmassa, jossa Maijanen nähtiin viime syksynä.
Kohti joulua -kiertueella perinteisten joululaulujen lisäksi luvassa on myös harvinaisempaa herkkua.
– Joulukiertue maineikkaan UMOn kera on minulle iso juttu. Luulenpa, että ohjelmiston laulut eivät ole ihan ”peruskauraa”, ja sen vuoksi projekti onkin innostava, Maijanen sanoo.
Kapellimestarina Kirmo Lintinen
Liput Ticketmaterista toimituskuluineen alk.
Normaalihinta 32,50 €
S-Etukortilla 28,50 € (marras-joulukuussa ennakkoon ostetut liput, ei ovelta)
Eläkeläiset 27,50 €
Opiskelijat 17,50 €
Huom. Ryhmät yli 10 henkilöä 25 €/hlö, jonka lisäksi veloitetaan yksi toimituskulu: 30 € yritykselle ja 10 € yksityishenkilölle. Tällöin ei veloiteta lippukohtaista toimituskulua!
http://www.umo.fi/konsertit/pave-maijanen-umo-kohti-joulua/#comment-209148
https://www.facebook.com/events/1099223693507063/
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































