Folklandia Etkot
Accrowbatics, tätä on odotettu! Milloin vähärivisen haitarin huippukaartiin kuuluvat pelimannit lyövät hynttyynsä yhteen, ja päästään kuulemaan musiikkia, jota tällaisella kokoonpanolla ei ole ennen kuultu? Se tapahtuu nyt 2017 Folklandialla ja sitä ennen Folklandian Etkoillla! Lukuisissa maailmanmainetta niittäneissä yhtyeissä soittaneet Markku Lepistö, Jari Komulainen, Pekka Pentikäinen ja Juha Virtanen loihtivat taidolla, tunteella ja huikealla tekniikallaan kansanmusiikin syövereistä kumpuavista omista sävellyksistään svääreihin tempaavaa musiikkia. Maanpinnalla pysytään tiukasti perinteisen suomalaisen kansanmusiikin kiemuroissa. Lisää löylyä lyövät Tapani Varis, basso sekä Petri Hakala, kitara.
Pekko Käpin virtuoosimainen jouhikolla kruunattu kansanmusiikki surffailee ennakkoluulottomasti folkin, hevin ja tanhun välimaastossa. Jouhikkonero Pekko Käpin shamanistinen ote toimii niin pimeässä kuin valossakin. Etkoilla kuulemme, ehkä, iloisia monologeja tuhkasta, muinaisista pedoista ja liian kirkkaasta valosta tai siiten ikivihreitä sävelmiä vuosisatojen laskoksista.
mammantytöt! on uusi, tuore ja valloittava duo, joka hurmaa heleällä stemmalaululla, villeillä vihellyssooloilla ja railakkaalla soitolla. Duon ohjelmisto koostuu sekä omista sävellyksistä että suomalaisista kansanlauluista ja -sävelmistä. Kappaleet kertovat tarinoita etäsuhteen raastavuudesta, flirttailusta, puolison kuolemasta ja ryyppäämisestä niin exän kuin hämärän lontoolaisen tyypin kanssa... Vahva duosoitto, puhdas stemmavihellys ja naisten ainutlaatuiset, täydellisesti yhteen kietoutuvat lauluäänet tarjoavat kuulijalle rouheaa, pehmeää, riipaisevaa sekä humoristista musiikkia, jota duo kuvailee nimellä cool Finnish folk.
http://www.kansanmusiikkiliitto.fi/folklandia-etkot
https://www.facebook.com/events/214419175668461/
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































