Aurore-Renessanssimusiikkijuhlat - Festivaalipassi
Taivaallista kauneutta talven keskellä: IV Aurore – renessanssimusiikkijuhlat
”Kaikki tuntevat Da Vincin, Michelangelon, Botticellin ja Boccaccion. Vihdoinkin renessanssimusiikki on ottamassa paikkansa kuvataiteiden ja kirjallisuuden rinnalla", toteaa juhlien taiteellinen johtaja, Kari Turunen. Hänellä on selitys renessanssimusiikin suosion kasvuun: "Renessanssimusiikki on kaunista, voimaannuttavaa ja meditatiivista. Sen yleisinhimillisyys ja humanistisuus virtaa kuulijan lävitse ja saa meidät unohtamaan musiikin vanhuuden. Renessanssimusiikilla on edelleen sanottavaa ja se koskettaa 2000-luvun ihmistä siinä, missä se kosketti oman aikansa kuulijoita.” Tälläkin kertaa luvassa on taivaallisen kaunista musiikkia, vaikuttavia esityksiä lauluäänin ja eksoottisin renessanssisoittimin.
Talven tärkein musiikkijuhla lähestyy
Nyt neljättä kertaa järjestettävät Aurore – renessanssimusiikkijuhlat on keskitalven tärkein musiikkitapahtuma. Se on maamme suurin ja ammattimaisin festivaali, joka keskittyy nimenomaan renessanssimusiikin esittämiseen. Auroren suosio ja tunnettuus on kasvanut muutamassa vuodessa mittavasti, mikä näkyy suurissa kävijämäärissä ja kulttuurimedian kiinnostuksessa. Svenska Kulturfonden on tänäkin vuonna myöntänyt apurahan Aurorelle, ja YLE radioi vakiintuneen tavan mukaan yhden juhlien konserteista.
Lauluja rakkaudesta ja kuolemasta
Hengellisyys ja maallisuus kietoutuivat luonnollisella tavalla yhteen renessanssiaikana. ”Aikalaiskirjoituksista saa sellaisen kuvan, että renessanssikollegamme eivät olleet kovinkaan vimmaisia maallisen ja hengellisen musiikin rajanvartijoita. Samojen taitavien säveltäjien kynästä lähti niin kirkkomotetteja kuin juomalaulujakin!” Kari Turunen huudahtaa.
Kaikissa konserteissa kuullaan soitettua ja laulettua musiikkia.
* * *
Festivaalipassi: Edullisella festivaalipassilla pääset kuulemaan kaikki Auroren neljä konserttia!
* * *
To 19.1.2017 klo 19
Amor y Muerte – Lauluja rakkaudesta ja kuolemasta
Musiikkijuhlien avauskonsertti Amor y Muerte vie meidät intohimoisen renessanssirunouden äärelle, Keskiajan trubaduurien haikeat laulut innoittivat sellaisia suuria runoilijoita kuin Petrarca, Boccaccio ja Machaut, joiden teksteihin sitten renessanssisäveltäjät ympäri Eurooppaa sävelsivät lukemattomia chansoneja, madrigaaleja ja lauluja. Tuossa väkivaltaisessa ja arvaamattomassa maailmassa elämä oli vaakalaudalla ja kaikki oli katoavaista ja häilyvää. Useimmiten nämä laulut käsittelivätkin rakkautta, sen saavuttamattomuutta, kaipuutta, menetystä ja kuolemaa, mutta myös huvittelua, juopottelua ja seksiä. Monet ajan runot koskettavatkin yhtä lailla nykyajan tavallista ihmistä kuin aikalaistaan.
Petri Arvo, nokkahuilu & dulcian
María Martínez-Ayerza, nokkahuilut
Petros Paukkunen, kosketinsoittimet
Ensemble Petraloysio, laulu
Mikko Ikäheimo, luuttu
Konsertti järjestetään torstaina 19.1.2017 klo 19 Paavalinkirkossa. Taiteilijatapaaminen ja ilmainen kahvitarjoilu 45 minuuttia ennen konserttia kirkon alasalissa.
* * *
Pe 20.1.2017 klo 19
Musiikki karkoittaa paholaisen – Luterilaisen kirkkomusiikin lähteillä
Reformaation 500. juhlavuotta juhlistava konsertti keskittyy luterilaisen kirkkomusiikin syntyaikoihin. Tiedämme, että Martin Luther oli mainio kansanvillitsijä ja teologi, mutta harvemmille on tuttua se, että miekkonen oli myös suuri musiikinystävä ja kelpo muusikko. Ensimmäisissä luterilaisissa koraalikirjoissa onkin monta Lutherin omaa sävellystä. Niistä erityisen huomion konsertissamme saa ”Ein feste Burg” (Jumala ompi linnamme), jossa ääneen pääsee halutessaan myös konserttiyleisö. Näin ohjelma luo myös samalla katseen reformoituun Suomees ja tuo kuuluviin suomalaista gregorianiikkaa ja Hemminkin Maskulaisen Piae Cantiones -suomennoksia.
Ensemble Petraloysio, laulu
Lumen Valo, laulu
Petros Paukkunen / Markku Mäkinen, urut
Mikko Ikäheimo, luuttu
Konsertti järjestetään perjantaina 20.1.2017 klo 19 Paavalinkirkossa. Taiteilijatapaaminen ja ilmainen kahvitarjoilu 45 minuuttia ennen konserttia kirkon alasalissa.
* * *
La 21.1.2017 klo 18
In Her Majesty’s Service – Neitsytkuningattaren palveluksessa
Hovimusiikkia Elisabet I:n ajalta
Elisabet I, hullun Henrik VIII:n tytär, Englannin kuningatar, kuuluu Euroopan historian vaikutusvaltaisimpiin ja edistyksellisimpiin monarkkeihin. Paitsi että hän oli taitava poliitikko ja oiva hallitsija, hän oli myös musiikin, kirjallisuuden ja muiden taiteiden suuri tukija. Hänen siipiensä suojassa toimivat sellaiset lahjakkuudet kuin William Shakespeare, Sir Francis Bacon, William Byrd. Hänen hovinsa oli kulttuurin ja viihteen, tanssin ja teatterin edistyksellinen keskus, jonka musiikkiin Auroren soittajat ja laulajat luovat monipuolisen katsauksen festivaalin kolmannessa konsertissa.
Q Consort, vierailukonsertti
Konsertti järjestetään lauantaina 21.1.2017 klo 18 Paavalinkirkossa. Taiteilijatapaaminen ja ilmainen kahvitarjoilu 45 minuuttia ennen konserttia kirkon alasalissa.
* * *
Su 22.1.2017 klo 16
Lacrime – Ilon ja surun kyyneleet
Murheen ja tuskan aiheet ovat eittämättä suosituimpia aiheita renessanssilyriikassa ja usein tuska ja suru liittyi rakkauteen ja sen saavuttamattomuuteen. Lacrime – kyyneleet – olivat keskeinen teema ilmaistaessa tragediaa sellaisenaan mutta myös retorinen väline kaihoisassa rakkaudenjulistuksessa. Renessanssi-ihmiselle kyky rakastaa oli suurin hyve ja saavuttamaton rakkaus kaikista kaunein marttyyrikuolema. Jonkinlainen juhlallinen ja riipaiseva melankolia ja sen on enemmän tai vähemmän esillä kaikissa renessanssin teksteissä, ja juuri se ehkä tekee renessanssimusiikista niin koskettavaa, jopa romanttista, mutta samaan aikaan myös ylevää ja majesteettista.
Cipriano Project, laulu
Mikko Ikäheimo, luuttu
Konsertti järjestetään sunnuntaina 22.1.2017 klo 16 Paavalinkirkossa. Taiteilijatapaaminen ja ilmainen kahvitarjoilu 45 minuuttia ennen konserttia kirkon alasalissa.
* * *
Lisätietoja
renessanssimusiikkijuhlat.fi
facebook.com/renessanssimusiikkijuhlat/
* * *
Jouluetuhinnat -10 % myynnissä 24.12. asti.
Alennuslippu: Opiskelija, eläkeläinen, lapsi 4-15 v., työtön, varusmies. Alle 4 vuotiaat veloituksetta.
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































