Suomen Saksofoniseuran Kevätkonsertti
Konsertin ulkomaisena tähtivieraana esiintyy armenialainen saksofonisti Koryun Asatryan. Hän on useasti palkittu eri maissa ja todellakin maailmalla (USA, Kanada, Argentiina, Brasilia, Uruguay, Syyria, Libanon, Kypros, Venäjä, Korea, Japani, Saksa, itävalta, Sveitsi…) esiintymässä kiertänyt 1985 syntynyt nuori artisti, jolle ovat käyneet tutuiksi niin festivaalit kuin kuuluisat konserttihallitkin. Hän on paitsi kamarimuusikkona esiintynyt usein myös arvostettujen sinfoniaorkesterien solistina. Levytyksiäkin on jo useita. Asatryan toimii nykyisin opettajanakin Münchenin musiikkiakatemiassa (Hochschule für Musik und Theater München). Jazzosuudesta vastaa tällä kertaa Adele Sauros Quartet. Helsinkiläinen yhtye soittaa omaleimaista jazzia rennolla otteella yhdistäen erilaisia tunnelmia. Sävellykset ovat pieniä tarinoita elämän varrelta.
Sävellyksistä ja sovituksista vastaa Adele Sauros. Adele Sauros – tenori- ja sopraanosaksofonit, Vili Itäpelto – piano, Kaisa Mäensivu – kontrabasso ja Ville Luukkonen – rummut. (Toinen jazzsaksofonisti on vielä avoin.) Lisäksi kuullaan suomalaisia huippusaksofonisteja kuten vuoden 2017 Josef Kaartinen ja Åke Forsell -stipendien saajia.
Kesto noin 2h, väliaika on
Tapahtumanumero R-kioskilla on 114840. Myynnissä olevat tilaisuudet löytyvät R-Kioskilta myös tapahtuman nimellä.
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































