Boycott

Hinta: enn. alk. 11,50€, ovelta 12€
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

Tänä vuonna tulee kuluneeksi tasan 30 vuotta legendaarisen Boycott-yhtyeen syntymästä, ja juhlavuotta vietetään asianmukaisin menoin: Yhtye julkaisee tänä vuonna uuden studioalbumin, aktivoituu keikoille, ja ensimmäiset maistiaiset uudesta materiaalista kuullaan jo tänä keväänä.


”Viime vuosi oli musiikin alalla synkkä, menetimme niin monia upeita artisteja. Läheltäni lähti kolme ystävää, Hombre, vanha rikoskumppanini, oli heistä yksi. Minulla oli alkanut muutenkin kasvaa koti-ikävää, ja kaiken tapahtuneen jälkeen sen vain syveni. Viimeiset pari vuotta myös luovuus on kukkinut ja juuri englannin kielellä. Kun lähipiiri, heidän joukossaan Hombren vaimo, kannusti minua Boycott-touhuihin, niin asia alkoi olla valmis. Elämä on tänään ja nyt”, Tommi Läntinen summaa.

Esimerkiksi Gotta Rock -hitillään ja My Sharona - ja Roadrunner-lainoillaan väkeä villinnyt Boycott astuu samalla uudelle vuosituhannelle avaamalla Facebook-sivunsa, johon päivittyy muun muassa tällä hetkellä tiiviissä studiosessioissa olevan bändin kuulumisia.

”Boycott aloitti vinyylien, c-kasettien, lankapuhelinten ja faxien aikana, joten tekniikka on ilmiselvästi mennyt eteenpäin, heh? Kerrottakoon, että ekasta levystämme tehtiin noin 300 kopion cd-erä, joka oli kuulemma hifi-freakeille. Levy-yhtiön edustaja myös lohdutteli, että cd on vain ajan muoti-ilmiö, joka tulee häipymään hullutusten maailmaan”, Läntinen nauraa.

”Some on tässä loistava media kaikkine variaatioineen. Pääsen ja pääsemme lähelle ihmisiä ja he meitä. Tieto kulkee rapsakasti ja ilman mutkia.”

”Äänitykset tehdään Janne Saksan Sound Supreme -studioilla ja tuottajana toimii huippumusikaalinen ystäväni ja kollegani Okko Laru! Olemme soittaneet Okkon kanssa ja laulaneet vuosia yhdessä ja erikseen, ja tämän session siemen kylvettiin Leon keikalla viime syksynä, jolloin kerroin hänelle ajatuksiani.

Siitä muutaman päivän jälkeen tuo maanmainio, nuoresta klopista asti Boycottia fanittanut äijä ja tämä nuoresta miehestä kyseisen bändin biisejä veisannut toinen äijä löivät kättä ja homma alkoi. Perinteisesti ensin treeniksellä biisejä tutkien kahdestaan ja valinnan jälkeen koko orkesterin voimalla treenaten Okkon ammattimaisessa ja huumorilla höystetyssä ohjauksessa. Sitten painuttiin studioon...”


Tommi Läntinen - laulu
Henrik Strang - kitara
Niko Kokko - basso
Roope Riihijärvi - kitara
Petteri Korhonen - rummut
Jaakko Kiuru - koskettimet

21:00 ovet auki
22:00 showtime

enn. alk. 11,50€, ovelta 12€
OTR-kantiskortilla enn. alk. 9,50€, ovelta 10 €


Ovella peritään eteispalvelumaksu 3 € 


Kanta-asiakaskortti tarkastetaan ovella.



Tapahtumapaikka / Venue

Mikonkatu 15
00100 HELSINKI


Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi


Jaa valitsemassasi palvelussa:




(Translate page)



Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.

Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.






Mikonkatu 15
00100 HELSINKI

Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa
Lue lisää




Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen
Lue lisää




Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa
Lue lisää




Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt
Lue lisää




Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti
Lue lisää




Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan
Lue lisää




Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi
Lue lisää




Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan
Lue lisää




Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen
Lue lisää




Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa
Lue lisää




Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa
Lue lisää




Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla
Lue lisää




Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit
Lue lisää




Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan
Lue lisää




Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin
Lue lisää




Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin
Lue lisää




Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota
Lue lisää




Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa
Lue lisää




Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen
Lue lisää




Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle
Lue lisää




Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias
Lue lisää




Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn
Lue lisää




70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa
Lue lisää




Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat
täältä




Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä
katso ilmaspäivät




Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin
Lue lisää




Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen
Tutustu




Cafe Korvari

Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella
Lue lisää




Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja
Lue lisää




Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan
Lue lisää




Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike
Lue lisää




Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun
Lue lisää










Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.