Malady, Plain Ride, John Richardson, Heavy Breathers
Malady, Plain Ride, John Richardson, Heavy Breathers
Lepiksessä 18.3. vietetään loistavaa kotimaisen musiikin iltaa, kun lavalle nousee mainioita yhtyeitä ja artisteja. Suomalaisen uuden progen hienoinpia tulokkaita on viime vuonna debyyttilevynsä julkaissut Malady. Harvakseltaan esiintyvä yhtye kiteytyy upeisiin biisehin ja hienoihin melodioihin Love Recordsin hengessä.
Kotimaisen vaihtoehtomusiikin helmiin kuuluva Plain Ride saapuu Lepakkomieheen pienen keikkatauon jälkeen. Muiden muassa Circlestä ja Sweetheartista tuttujen miesten musiikki on kaunista, uhkaavaa, herkkää, kolkkoa ja unenomaista.
Turuta paikalle saapuu tuore Svart Recordsin kiinnitys John Richardson, jonka debyyttilevyn julkaisua juhlistetaan Lepakkomiehessä. Richardson yhtyeineen seikkailee jossain progressiivisen rockin ja maanläheisen folkin rajamaastossa.
Illan avaa omalla esiintymisellään Heavy Breathers, jonka musiikillinen anti on sekoitus aavikkorockia, stoneria, aktiivista (punk)rockia sekä vanhan liiton heavy metallia. Kaljanjuonti- ja jammailuprojektina alkanut harrastus on siirtynyt seuraavalle etapille, kun muiden muassa Boomhauer, Circle, Sweatmaster, Black Magic Six yms. yhteyksistä joidenkin tuntema combo saa debyyttikeikkansa käyntiin.
http://www.facebook.com/events/1852711001666125/
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































