Indie Fest: Softengine, Retro Station, Space Weasels, For Tomorrow, New Fashioned, la 18.3.
Ovet klo 19:00
Showtime klo 20:00
Esityksen kesto 4h
Peruslippu ovelta 15 €, mikäli jäljellä. (Velmun ja elmujen jäsenille 13,50€)
Eteispalvelumaksu 2€.
Ensimmäistä kertaa järjestettävä Indie Fest tuo uuden sukupolven kovimmat Indie-yhtyeet Tikkurilan Kulttuurikeskus Vernissaan lauantaina 18.3.2017. Illan aikana lavalle nousevat:
Softengine
Viimeiset pari vuotta ovat olleet Softenginelle käänteentekeviä. Yhtyeen saavutuksiin kuuluu mm. Emma-ehdokkuus, Levykauppa Äx:n Vuoden debyyttialbumiäänestyksen voitto, lähemmäs 100 keikkaa, kaksi top30-radiosingleä Something Better ja Yellow House, top10-albumi We Created the World, yli 5 miljoonaa Spotify-striimiä sekä esiintyminen 200 miljoonalle TV-katsojalle ympäri maailman. Kaikki tämä on rakentanut yhtyeelle samalla uskollisen ja vahvan kansainvälisen fanipohjan.
Retro Station
Vuonna 2011 perustettu Retro Station on neljän nuoren miehen kunnianhimoinen projekti, joka on saavuttanut mahtipontisen kuplivalla musiikillaan niin kansallista kuin kansainvälistäkin radioaikaa sekä kunniamainintoja musiikin kovilta ammattilaisilta. Bändin juuret ovat kuitenkin syvällä veljellisessä maaperässä ja musiikkia luodaan yhdessä solidaarisen demokratian vallitessa jäsenten välillä. Live-esiintymisten hypnoottinen energialataus, rakkaus omaan musiikkiin sekä fanien uskollisuus luovat yhtyeen perustan, jonka päälle sen sielu rakentuu.
Space Weasels
Indie rockiksi musiikkiaan luonnehtivan helsinkiläisen Space Weaselsin äänikuvassa yhdistyvät aurinkoinen duurittelu ja hievenen mystisempi melankolia. Lisämausteita kakkuun tuovat raikkaat melodiat ja heleinä hivelevät harmoniat.
For Tomorrow
For Tomorrow soittaa kitaravetoista pop-musiikkia kaukokaipuusta ja rakkaudesta. Keväällä julkaistu IIII-ep on saanut hyvän vastaanoton, ja levyn ensimmäinen singlejulkaisu Tokyo on soinut radiossa kiitettävästi.
New Fashioned
New Fashioned on poptrio tarttuvilla kertosäkeillä ja kehutulla live-energialla. Bändi on sekoitus groovea, 80-lukua ja modernia äänimaailmaa - ripauksella poikamausteita sekä indietä.
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































