The Sonics (Usa), The Fanatic Iv, to 27.4.
Liput ovelta 32 €, mikäli jäljellä.
Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta.
GARAGEROCKIN EDELLÄKÄVIJÄT THE SONICS PALAA HELSINKIIN
To 27.4.2017 Helsinki, Tavastia +The Fanatic IV
Viimeksi syksyllä 2015 Helsingissä ylistetyn keikan heittänyt yhdysvaltalaisyhtye The Sonics palaa Suomeen: autotallirockin elävät legendat konsertoivat Helsingissä Tavastia-klubilla torstaina 27. huhtikuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin Tiketissä torstaina 9. helmikuuta.
Keväällä 2015 yli 40 vuoden tauon jälkeen uuden albumin julkaissut The Sonics nousi maineeseen 60-luvulla yhtenä aikakautensa äänekkäimmistä yhtyeistä. Bändin tunnetuimmat pitkäsoitot ovat "Here Are the Sonics" (1965) ja "Boom" (1966), ja myös uusin pitkäsoitto "This Is The Sonics" sai ylistävät arviot kriitikoilta ja faneilta, ja sitä pidetäänkin jo lähes bändin alkuaikojen julkaisujen kaltaisena klassikkona. Yhtye jäi tauolle vuonna 1968, mutta teki "This Is The Sonics" -levyn myötä onnistuneen comebackin. Tacomalaisviisikko julkaisi viime vuonna live-taltioinnin "Live at Easy Street".
The Sonics on tunnettu soundistaan, jossa yhdistyy perinteinen rock'n'roll, soul ja r'n'b. Yhtye on toiminut esikuvana lukemattomille bändeille The White Stripesista The Flaming Sideburnsiin.
Illan avausartistina nähdään helsinkiläisyhtye The Fanatic IV, jonka riveistä löytyy pitkän linjan muusikoita mm. The Hypnomenista ja Mike Bell & The Belltonesista.
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































