Tuuttimörkö + Aksim
Tuuttimörkö on viileämpi kuin Jäämeri, mustavalkoisempi kuin Buster Keaton. Räppää aiheista, joiden olemassaolosta et aikaisemmin edes tiennyt. Ne sanat. Hypnoottista ja manipuloivaa. Ja ne synat. Pala funkin syvintä olemusta Härmässä. Ja puolet yleisöstä on aivan seis, kun Tuuttis repii yökerhon kappaleiks. Oikean gangsterin live on ebin. Ja cateringiksi riittää savuke + kola.
Alun perin Tikkakoskelta kotoisin olevalla, sittemmin helsinkiläistyneellä Aksimilla on monta rautaa tulessa. Parhaiten hän lienee tunnettu räppikansalle Kemmuru-yhtyeen sympaattisena Mc:nä, mutta sen ohella hän on myös osaava DJ ja kovan luokan tuottaja. Biittinikkarin taidoistaan ja laadukkaista sävellyksistään kehuttu monilahjakkuus kuuluu myös HKI Crates -tuottajakollektiiviin. Hän on ollut tuottajana useilla kotimaisilla sekä ulkomaisilla rap-levyillä. Varsinaisen aliaksensa lisäksi Aksimilla on useita pseudonyymejä ja nimivariaatioita. Hänet on vuosien varrella opittu tuntemaan mm. aliaksilla Bläksim, Bläkie Flawless, Aksim2000, XDJ Aksim sekä Jakomäen Tyson.
Aksim on alkanut Kemmurun määrittelemättömän keikkatauon aikana työstämään omaa soolomateriaalia. Ensimmäinen soololevy Isompaa kuin Aksim julkaistiin alkukesästä 2014.
(Pe-La välinen yö)
Liput ovelta 14 €, mikäli jäljellä.
Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta.
Ovet: 00:00
Show:01:00
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































