Aavikko, Tomutonttu
***************************************
Syntetisaattoriyhtye AAVIKKO perustettiin yli 20 vuotta sitten Siilinjärvellä, Pohjois-Savossa, musikaalisesti luovien ja idearikkaitten, tuolloin vielä teini-ikäisten poikien toimesta.
Kuluneiden vuosien aikana Aavikko on pitänyt lukuisia konsertteja sekä kiertueita ympäri maailmaa ja saavuttanut ystäviä eri ikiä ja sukupuolta edustavista kansalaisista. Yhtye on tunnettu myös useista television viihdeohjelmiin tekemistään tarttuvista tunnusmusiikeista.
Erilaiset genret eivät ole ikinä olleet esteitä yhtyeille, jotka ovat saavuttaneet näkemyksellisyyden asteen. Aavikon musiikin kuvailemiseksi on kehitelty uusia termejä sfääriteknosta tuomiopäivädiskoon, eikä ihme, sillä siinä yhdistyvät hyvin tarkoituksenmukaisesti lämmin analogisten syntetisaattorien sointi latinalaiseen sanastoon sekä tanssittava beat legendaarisiin antiikin historian tarinoihin.
TOMUTONTTU
Tomutonttu on olento, joka huolehtii tomusta. Jan Anderzen on tamperelainen taiteilija, joka tekee Tomutontun musiikin kuultavaksi uudelleenjärjestämällä kuvia ja ääniä. Anderzen muokkaa musiikkinsa käyttäen mm. virtaavia puhaltimia, silputtuja ääniä, groovaavia eläinten ääniä sekä elementtejä muitten tekemästä musiikista. Äänimaiseman on kuvailtu olevan jonkinlainen lähikuva musiikista, outojen äänitapahtumien mikrokosmos, jonka stereokuvassa lentelee ympäriinsä omaa vuorovaikutuslogiikkaansa noudattavaa likaa. Anderzen on myös Kemialliset Ystävät-kokoonpanon johtaja ja yksi arvostetuimmista suomalaisista kokeellisen musiikin tekijöistä. Hän esiintyy aktiivisesti eri puolilla maailmaa ja hänen laaja diskografiansa on luonteeltaan yhtä labyrinttimäinen kuin hänen taiteensa.
https://www.facebook.com/events/628192427387503/
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































