Ilta Rikille
Ilta Rikille
Riki Sorsan muistokonsertti: Leirinuotio-orkesteri feat. suomalaisen viihteen kärkiartisteja.
Riki Sorsan poismenosta tulee 10.5.2017 kuluneeksi vuosi.
Riki jätti jälkeensä merkittävän määrän Suomi-klassikoita ja upeita albumeja, jotka jäävät elämään. Lähes viisikymmentä vuotta kestäneen uransa aikana hän ehti julkaista yli 15 albumia sekä useita yhteislevytyksiä. Riki esiintyi myös lukuisissa television viihdeohjelmissa, konserteissa sekä teatteriesityksissä. Hänen äänensä oli helposti tunnistettava ja tulkintansa aina vahvoja ja koskettavia. Rikin tunnetuimpia kappaleita ovat mm. “Muuttohaukka”, “Joki”, “Haaveet”, “Elän kuin haaveilin” ja “Reggae OK”.
“Kun tunnet rakkauden” -albumi jäi Rikin viimeiseksi albumilevytykseksi yhdessä tuottaja Hans Raution, Niklas Nylund ja Douglas Pashleyn kanssa. Suomalainen laulukirja -alaotsikon alta löytyvät mm. seuraavat laulut: “Laiskotellen”, “Kolmatta linjaa takaisin” ja “Hunajainen”. Rikille itselleen läheisin kappale tuolta levyltä oli “ Joet tulvimaan itke”.
Rikin pitkäaikainen bändi “Leirinuotio-orkesteri”, Ari Sunell, Petri Auer, Ufo Mustonen, Leevi Leppänen ja Teemu Åkerblom, nousee Savoy-teatterin lavalle Ilta Rikille -konsertin merkeissä. Solisteina näemme illan aikana suomalaisen viihteen kärkiartisteja Rikin elämän varrelta: mm. Pepe Willberg, Vicky Rosti, Soulmiehet (Sami Saari, Jussu Pöyhönen), Kim Lönnholm, Jukka Orma, Jore Marjaranta, Douglas Pashley, Tommi Läntinen.
Hyväntekeväisyys oli lähellä Rikin sydäntä, ja erityisesti lapset ja nuoret olivat hänelle tärkeitä. Yhtenä Lastenklinikoiden Kummit -perustajajäsenenä hän esiintyi pyyteettömästi kummien tilaisuuksissa. Riki teki myös pitkään työtä Suomen Syöpäyhdistyksen hyvän tahdon lähettiläänä.
Tuotanto Duck’s Music
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































