April Jazz: Jukka Perko Tritone Goes Dizzy, Pixel
Trumpetisti Dizzy Gillespie tarjosi tasan 30 vuotta sitten lentävän lähdön 19-vuotiaalle Perkolle pestaamalla hänet big bandiinsa 70-vuotisjuhlakiertueelleen, jonka riveissä hän kiersi Eurooppaa ja Yhdysvaltoja. Vuonna 2017 Gillespien syntymän 100-vuotisjuhlan kunniaksi Jukka trioineen hölskyttää Dizzyn poskettomimmat bebopit ja afrokuubalaiset klassikot pirskahtelevaksi cocktailiksi. Muun muassa A Night In Tunisia, Con Alma ja Tin Tin Deo saavat osakseen juurevan monivivahteiset tulkinnat tältä kotimaisen jazzin tähtikolmikolta. Jukan lisäksi triossa soittaa maamme ykköskomppi Antti Lötjönen ja Teppo Mäkynen.
Kokoonpano:
Jukka Perko, saksofonit
Antti Lötjönen, basso
Teppo Mäkynen, rummut
Pixel
Nuori energinen norjalaisyhtye Pixel yhdistelee hypnoottisella tavalla elementtejä eri genreistä. Pixel on ehtinyt julkaista kolme albumia, voittaa palkinnon UK Music Video Awards kilpailussa ja esiintyä eurooppalaisilla festivaaleilla ja klubeilla myyden loppuun muun muassa maineikkaita keikkapaikkoja Lontoossa, Amsterdamissa ja Rotterdamissa.
Yhtyettä johtava basisti, laulaja ja säveltäjä Ellen Andrea Wang on esiintynyt muun muassa rumpalilegendojen Manu Katché ja Marilyn Mazur yhtyeissä ja luotsaa Pixelin lisäksi myös omaa nimeään kantavaa trioaan. Norjalaislehti Dagsavisen valitsi Wangin vuonna 2014 maan parhaaksi basistiksi.
Kokoonpano:
Jonas Kilmork Vemøy, trumpetti
Harald Lassen, saksofoni
Ellen Andrea Wang, basso & laulu
Jon Audun Baar, rummut
Konserttiliput ovat myynnissä Lippupisteen verkkokaupassa sekä toimipisteissä ympäri Suomen. Hinta alkaen 24 €.
Kellonaika:
Klo. 19.30 alkaen
Espoon kulttuurikeskus, Cafe Louhi
Kulttuuriaukio 2
02100 Espoo
http://apriljazz.fi
https://www.facebook.com/apriljazzfestival/
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































