Tanssin päivä Kaapelilla

Hinta: vapaa pääsy, jotkut tapahtumista maksullisia
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

Kolmatta kertaa järjestettävä Kaapelin tanssin päivä valtaa jälleen Kaapelitehtaan kansainvälisenä tanssin päivänä la 29.4. klo 11-02.

Aamupäivän ja päivän tapahtumat ovat suunnattu koko perheelle. Ohjelmassa on mm. kansainvälisen Ruutia!-festivaalin lapsille ja nuorille suunnattuja esityksiä, tanssielokuvia, tanssikoulun tutustumistunteja ja Koko Ruoholahti humppaa -tunti ulkona. 

Iltaohjelmassa on luvassa historian ensimmäinen väittelyklubi, nykytanssia, tanssivideoita, palkintojen jakoa, DJ ja armotonta biletystä tanssin päivän kunniaksi. 

Kuten kunnon bileisiin kuuluu, niin myös Kaapelin tanssin päivällä on etkot pe 28.4. 

V-aulassa on nähtävillä 26.-29.4. Kaapelin tanssin päivän järjestäjien Pyykkinaru-teos, joka on ele ystävällisen, avoimen ja hyväksyvän yhteiskunnan puolesta. 

Huomioithan, että jotkut tapahtumista ovat maksullisia. Lisätietoa löydät aina ko. ohjelman omilta sivuilta.

OHJELMA 

PERJANTAI 28.4. - etkot

10:00 Ruutia!-festivaali 
Jenni Kivelä: Kylli-koira ja elämisen sietämätön kepeys
Hurjaruuthin näyttämö, A-rappu, 2. kerros. Yli 3-vuotiaille. Kesto 40 min. Liput 15/12 € Ticketmasterista.

18:00 Ruutia!-festivaali 
Thomas Lebrun (FRA): Tel quel!
Zodiakin näyttämö, V-ovi. Yli 7-vuotiaille. Kesto 55 min. Liput 15/12 € Ticketmasterista.

19:00 K&C Kekäläinen & Company: Whorescope
Ruumiillisen taiteen teatteri, C-rappu, 4. Kerros Esitys on englanninkielinen. Liput 25/15 € Holvi-verkkokaupasta.

20:00 Valssaamofest 2017
Tanssiteatteri Tsuumi, Tummel-yhtye & Näty: Herd Behaviour - immersiivinen tapahtumakokonaisuus. V-aula. Vaatii ennakkoilmoittautumisen! 

LAUANTAI 29.4. - Kaapelin tanssin päivä

11:00 Ruutia!-festivaali
Favela Vera Ortiz ja Jukka Tarvainen: Aventuristi! 
Teatterimuseo, G-rappu, 2. kerros. Yli 4-vuotiaille. Kesto 30 min. Liput 12/15 € Ticketmasterista.

13:00 Ruutia!-festivaali
Ponten Pie (ESP): Loo
Hurjaruuthin näyttämö, A-rappu, 2. kerros. Ikäsuositus 2-5-vuotiaille. Kesto 30 min. Liput 15/12 € Ticketmasterista.

13:00 Ruutia!-festivaali 
Thomas Lebrun (FRA): Tel quel!
Zodiakin näyttämö, V-ovi. Yli 7-vuotiaille. Kesto 55 min. Liput 15/12 € Ticketmasterista.

14:00 Koko Ruoholahti humppaa 
Koko Suomi tanssii ja Tanssiteatteri Tsuumi. Ulkona. Vapaa pääsy. Kesto 60 min.

14:00 Loikka - Tanssielokuvia koko perheelle
Hurjaruuthin lämpiö, A-rappu, 2. kerros. Kesto 30 min. Vapaa pääsy.

14-18:00 Teatterimuseo. Vapaa pääsy.

15:00 Ruutia!-festivaali
Ponten Pie (ESP): Loo
Hurjaruuthin näyttämö, A-rappu, 2. kerros. Ikäsuositus 2-5-vuotiaille. Kesto 30 min. Liput 15/12 € Ticketmasterista.

16:30 Loikka - Tanssielokuvanäytös
Teatterimuseo. Kesto 70 min. Vapaa pääsy.

17:30 Hima & Salin tanssin päivä -baari aukeaa V-aulassa.

18:00 Valssaamofest 2017
Tanssiteatteri Tsuumi & Antti Paalanen 
Valssaamo, V-rappu. Kesto 1h. Liput 15/10€ Tiketistä.

19:00 Tanssin talo
Kissat pöydälle, PRKLE! - väittelyklubi
V-aula. Kesto 1,5h. Vapaa pääsy.

19:00 Zodiak
Kirsi Monni: ActsAndAffects 
Pannuhalli. Esitys ei sovi lapsille. Liput: 23/15€.

20:30-02 Tanssin päivän bileet 
K-18. Baari auki. V-aula ja Valssaamo. Vapaa pääsy. 
Illan ohjelma (ajat noin-aikoja):
- klo 20:30 60secondsdance-palkintoseremonia / Loikka
- klo 21:00 Kake-klubi / Tanssiteatteri Tsuumi feat. Kaari Martin, Arja Tiili Dance Co., Kozraw by Gruppen Fyra.
- klo 22:00 Salsa rueda -opetus / Haapalainen SuutariJääskö Dance Studios
- klo 22:30-01:30 DJ TyTTi 

***

Kaapelin tanssin päivän järjestävät: Haapalainen SuutariJääskö Dance Studios, K&C Kekäläinen & Company, Loikka Kontakti ry, Ravintola Hima & Sali, Tanssiteatteri Hurjaruuth, Tanssiteatteri Tsuumi, Tanssin talo, Tanssin Tiedotuskeskus, Teatterimuseo ja Zodiak - Uuden tanssin keskus

Kuva: Pekka Mäkinen / Tanssin talo ry


 


https://www.facebook.com/events/1857669721137612/


Tapahtumapaikka / Venue

Tallberginkatu 1
00180 HELSINKI


Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi


Jaa valitsemassasi palvelussa:




(Translate page)



Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.

Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.






Tallberginkatu 1
00180 HELSINKI

Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa
Lue lisää




Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen
Lue lisää




Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa
Lue lisää




Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt
Lue lisää




Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti
Lue lisää




Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan
Lue lisää




Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi
Lue lisää




Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan
Lue lisää




Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen
Lue lisää




Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa
Lue lisää




Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa
Lue lisää




Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla
Lue lisää




Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit
Lue lisää




Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan
Lue lisää




Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin
Lue lisää




Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin
Lue lisää




Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota
Lue lisää




Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa
Lue lisää




Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen
Lue lisää




Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle
Lue lisää




Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias
Lue lisää




Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn
Lue lisää




70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa
Lue lisää




Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat
täältä




Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä
katso ilmaspäivät




Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin
Lue lisää




Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen
Tutustu




Cafe Korvari

Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella
Lue lisää




Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja
Lue lisää




Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan
Lue lisää




Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike
Lue lisää




Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun
Lue lisää










Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.