Helsinki Cocktail Competition 2017
Hinta: vapaa pääsy
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
HELSINKI COCKTAIL COMPETITION TULEE TAAS!
Ravintola-alan monitoimija Son of a Punch järjestää jälleen viime vuodelta tutuksi tulleen Helsinki Cocktail Competition -kilpailun, jonka tavoite on löytää kesän ajaksi nimikkojuoma Helsingin kaupungille. Viime vuoden voittojuomaa, Pastor Drink & Dine -ravintolan Helsinki Cocktailia 2016, tarjoiltiin yli kymmenessä helsinkiläisravintolassa, ja sitä siemailtiin yli kymmenen tuhatta lasillista.
Tänä vuonna kilpailussa järjestettiin semifinaalikarsinta, jossa pääkaupunkimme parhaat cocktailbaarit taistelivat viidestä finaalipaikasta. Ravintola Teatterissa 27. huhtikuuta järjestetyssä semifinaalissa 16:n kilpailevan baarin (luettelo alla) edustajat esittelivät tuomaristolle cocktail-luomuksensa, joiden maku, ulkonäkö ja tarina ovat Helsingin inspiroimia.
Viisi finaaliin selvinnyttä baaria hurmasi tuomaristoraadin paitsi itse cocktailillaan, myös tarinallaan. Finaalissa 23.5. tulemmekin kuulemaan, kuinka Boulevard Socialin Andrei Cioanca inspiroitui Linnanmäestä, Rustyn Mika Ammunet pyrkii kunnioittamaan Helsingin Olympialaisia, ja Gaijinin Joni Virta etsii pääkaupunkimme syvintä olemusta Stadin slangista. A21 Decades -baarin Laura Nissinen sen sijaan löysi inspiraationlähteensä 60-luvun Suomen suosituimmasta juomasekoituksesta, kun taas viime vuoden voittojuoman kehitellyt Daniel Woodward, joka työpaikanvaihdoksen jälkeen edustaa tänä vuonna Roster Helsinkiä, ammentaa cocktailinsa tarinan helsinkiläisestä designista.
Helsinki Cocktail Competition -kilpailun finaali käydään keväisissä merkeissä ja Esplanadin puiston tunnelmissa Ravintola Teatterin Klubin terassilla tiistaina 23.5. klo 20 (ovet aukeavat klo 19). Finaali on yleisölle avoin tapahtuma, jonka aikana halukkaat pääsevät kuulemaan finalistien mukaansatempaavia tarinoita, sekä maistamaan ensimmäisten joukossa kesän puhutuinta cocktailia.
Kilpailun voittojuoma, Helsinki Cocktail 2017, tulee olemaan tarjolla kaikissa kilpailuun osallistuneissa baareissa sekä ravintoloissa koko kesän ajan, 1.6.-31.8.2017.
Yhteistyökumppanit:
Altia, Bacardi-Martini Finland, Beverage Partners Finland, Edrington Finland, Hartwatrade, Interbrands Wine & Spirits, Pernod Ricard Finland.
Semifinaalin kilpailijat:
A21 Decades, AKA Oriental GastroBar, Bastardo Trattoria & Pizza, Boulevard Social, Farang, Gaijin, Huutokonttori, Liberty or Death, Pastor Drink & Dine, Ravintola Bronda, Ravintola Teatteri, Roster Helsinki, Rusty, Clarion Hotel Sky Room, Strindberg ja Trillby & Chadwick.
http://www.helsinkicocktail.fi
https://www.facebook.com/helsinkicocktail/?fref=ts

Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.