Compañía Kaari & Roni Martin goes Kalabalik Brass Band
Säveltäjä, muusikko Roni Martin julkaisee toukokuussa levyllisen uutta musiikkia. Monipuolisena musiikin tekijänä tunnettu Martin yhdistelee levyllä flamencoon ja rockiin Balkanin alueen monikulttuurisesta perinteestä ammentavaa musiikkia. Yhdistelmästä syntyi Kalabalik Brass Band.
Uusi levy on oodi Helsingille.
– Tämä kaupunki on ollut kautta aikojen kulttuurien kohtauspaikka ja olen itsekin maahanmuuttajien jälkeläinen. Molemmat isovanhempani pakenivat tänne toisen maailmansodan aikana ja kuten he, olen aina kokenut olevani vahvasti stadilainen. Halusin näiden kulttuurien kerrostumien kuuluvan levyllä, Martin kertoo.
Levyllä soittavat osin samat muusikot kuin Compañía Kaari & Roni Martin -ryhmän KILL Carmen -teoksessa. Mukana ovat Martinin lisäksi puhaltajat Antero Priha, Erno Haukkala ja Samppa Leino sekä perkussionisti Karo Sampela. Kaikki ovat kokeneita muusikoita monista eri yhteyksistä, mm. rockin, jazzin, flamencon ja klassisen musiikin parista.
Levyn julkistamista juhlitaan toukokuussa Universumissa. Samassa illassa koreografi-tanssija Kaari Martin esittää uuden soolonsa.
http://universum.fi/ohjelmisto/kalabalikbrassband/
https://www.facebook.com/events/1910275709186288/
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































