Katto Auki -klubi: Julma H support: Jxo
Hinta: 10
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
Suomi hiphopin tunnetuimpiin artisteihin kuuluva Julma H saapuu saarnaamaan Nosturin Katto Auki - klubille yhdessä illan avaavan kansansuosikki JXO:n kanssa.
Aiemmin JULMA HENRI -nimellä toimineen ja muun muassa Eurocrack-duosta tunnetun JULMA H:n 13 kappaletta sisältävä uutuuslevy ”Musta albumi” ilmestyi joulukuussa 2016. Pitkäsoiton tuottajina ovat toimineet muun muassa RPK, Petos, Kube, ja Levon Zoltar. Albumin julkaisi artistin oma label Mörssi Records yhteistyössä Playground Musicin kanssa.
Alunperin JULMA HENRI astui yleisön tietoisuuteen Julma-Henri & Syrjäytyneet -yhtyeen keulahahmona, ja hän on julkaissut uransa aikana yli kymmenen julkaisua. Henri on tehnyt yhteistyötä useiden suomirap-artistien, kuten esimerkiksi Asan, Eevil Stöön, Laineen Kasperin, Jujun, Steen1:n, ja Jontin kanssa.
RPK:n tuottamat “Kutsu”-EP (2010) ja ”HENRI” (2011) olivat ensimmäiset JULMA HENRIn ja RPK:n yhteiset tuotokset. Vuonna 2012 kaksikko perusti Eurocrack-duon, joka on julkaissut “Euro Crack”-EP:n, sekä pitkäsoiton “HUUME” (2013). JULMA H julkaisi syyskuussa 2015 ”Valkoinen albumi” -nimeä kantavan levyn, ja joulukuussa 2016 julkaistiin “Musta albumi”, joista jälkimmäinen keräsi kehuja, ja Soundissa albumi valittiin vuoden hip hop -levyksi.
https://www.facebook.com/JulmaHenri/?fref=ts
https://open.spotify.com/artist/3Ua7hkwc1gdzoUBx0fdt8o
------------
JXO, JERE x ODE, hip hop -duon tarina sai alkunsa vuoden 2015 alkupuolella, kun he julkaisivat ensimmäisen kappaleensa videon kera, ja kyseisen julkaisun myötä kaksikko ponnahti todella suureen suosioon.
JXO:n tekninen äänimaailma yhdistelee aitoa ja rehellistä ysärisoundia modernien vibojen kera. Materiaalin taustalla vaikuttaa tuottaja Iisi-I.
Jo alkuvaiheessa kaksikko teki selväksi etteivät live-vedot jätä kylmäksi ketään. Lavalta välittyvän energian ja karisman määrä on melkein käsinkosketeltavaa, ja duon lavakemia hipoo täydellisyyttä, sekä välittyy aina yleisöön asti.
Debyyttilevy ”Malmi ’N’ Kartano” julkaistiin vuonna 2016 toukokuun loppupuolella Överdogin toimesta. Levy sai erinomaisen vastaanoton ja hiljensi epäilijät.
Loppuunmyydyn levynjulkaisukeikan jälkeen JXO on kiertänyt ympäri Suomea esiintymässä klubeilla ja festivaalilavoilla.
https://www.facebook.com/jerexode/
https://open.spotify.com/artist/6PbcPzZaAgHICZA8UTz9BS
------------
Helsinkiin syntyy uusi ennennäkemätön klubi-iltama, kun Katto Auki –klubi aukaisee kirjaimellisesti kattonsa Nosturissa 7. kesäkuuta alkaen. Konsepti nähdään Suomessa ensimmäistä kertaa ja vastaavaa ei ole muualla. Tapahtuma järjestetään kesän jokaisena keskiviikko-iltana ja paikalle odotetaan yli 6 000 hengen yleisöä.
Katto Auki koostuu kotimaan uusista huippulupauksista ja tämän hetken seuratuimmista kotimaisista artisteista. Klubi-illat tarjoaa keikkaympäristöltään ainutlaatuisia ja tasokkaita keikkoja musiikillisesti kesäisellä linjalla.
Katto Auki on helposti lähestyttävä konsepti, jossa yhdistyvät keikkojen maanläheisyys, edulliset keikkahinnat, mannerhenkinen sijainti ja urbaanit safkat. Nosturin lokaatio on ainoaa laatuaan olevaa sijaintia, jota ei ole missään muualla Helsingissä. Puhumattakaan musiikki-klubin aukeavasta katosta.
Nosturi tarjoaa myös KLUBI-passin, joka oikeuttaa pääsyn jokaiselle tapahtumaillalle sekä tarjoaa huomattavia erikoisetuja Elmun Baarissa.
Konsertit tuottaa yhteistyössä Nosturi, Elmun Baari ja ELMU RY: elmu.fi
AIKATAULU
Elmun Baarin terassi auki klo 18
Ovet klo 19
Support klo 20
Main klo 21

Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.