Lasten Hautausmaa, Jukka Nousiainen & Kumpp, pe 9.2.
Liput ovelta 16 €, mikäli jäljellä.
Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta.
Svart Records julkaisee tammikuussa 2018 Lasten Hautausmaa -yhtyeen uuden levyn nimeltä III. Albumi äänitettiin heinäkuussa Rasin vanhan kyläkoulun hirsisessä luokkahuoneessa, mikä jäi erityisenä kokemuksena yhtyeen laulaja Kristiina Vaaran mieleen.
-Oltiin kesäretriitillä Valkealan metikössä, ja koko viikko saatiin keskittyä vain levyn tekemiseen ja keskenämme olemiseen. Se oli monella tapaa palikat paikoilleen loksauttava kokemus. Välillä nauratti, välillä itketti, ja sellaistahan tämä homma on, parasta mitä voi olla. Pitkiksi venyneiden äänityspäivien jälkeen hiippailtiin pihasaunaan ja pistettiin grilli tulille.
Yhtyeen mukaan uuden levyn kappaleet liikkuvat sanoituksellisesti Stephen Kingin Langolieereissä, Tove Janssonin sota-ajan seikkailuissa, Varsovan piirityksessä, kraatterijärvissä, öisissä junamatkoissa ja muissa Lasten Hautausmaalle tyypillisissä aiheissa. Levylle on taltioitu myös yksi lainabiisi, jonka laulaa biisin päätekijä Markus Tukia (Barefoot Brothers) yhdessä Lasten Hautausmaan laulaja Kristiinan kanssa. Maan äiti -kappale on liki parikymmentä vuotta vanha, mutta saa ensiesityksensä vasta nyt.
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































