Olli Keskinen - Elämäni Puhe
Olli Keskinen - Elämäni puhe
Lajityyppi: Puhe-esitys (spoken word)
Olli Keskinen on yksi Suomen suosituimmista puhujista yritystapahtumissa.
Elämäni puhe on hänen ensimmäinen suurelle yleisölle tarkoitettu puhe-esityksensä.
Ollin omakohtaiset kertomukset lähtevät liikkeelle vuodesta 1991, kun hän synkimpään lama-aikaan perusti Kummeli-ryhmän yhdessä Heikki Silvennoisen ja Timo Kahilaisen kanssa.
Elämäni puhe vie yleisön kameran taakse. Ollin havaintojen myötä yleisö pääsee kokemaan aloittelijoiden paineet, nuorten miesten uhon ja ryhmälle alusta alkaen ominaisen piirteen: yhdistelmän joutilaisuutta ja kurinalaista työtä, kunnianhimoa ja välinpitämättömyyttä. Näistä vastakohdista Olli vie tarinansa ulos Kummelista ja pohtii, millaista on tavallisen aikuisen suomalaisen elämä nykymaailmassa.
Havainnot ovat usein humoristisia, mutta myös ajatuksia herättäviä, inspiroiviakin. Millainen ihminen olen vanhempana, lapsena, ystävänä, yhteisön jäsenenä?
Olli pohtii terävästi suomalaista arvomaailmaa, hyvinvoinnin ihannetta, yksilökeskeisyyttä, stressiä, kiirettä ja paineita. Yleisö pääsee useampaan otteeseen tarkistamaan omia asenteitaan.
Elämäni puhe edustaa Suomessa harvinaista spoken word -lajityyppiä.
“Vahva tunnelma, kuin olisi seurannut elokuvaa.” (keski-ikäinen nainen yleisöstä)
Kesto n. 90 minuuttia, ei väliaikaa
Tuotanto Bow Company Oy
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.







































































