April Jazz Club: Njet Njet 9
20:00 | Njet Njet 9
Helsinkiläinen Njet Njet 9 on energisistä live-esiintymisistään tunnettu yhtye, jonka soundissa kuuluu jäsentensä laaja ja iloluontoinen suhde musiikkiin. Säveltäjä-kosketinsoittaja Ville Kyttälän johtaman nonetin musisointi maalaa toisaalta nostalgisia, toisaalta utopistisia mielikuvia, ja parhaimmillaan Njet Njet 9:n musiikki kuulostaakin siltä, kuin Frank Zappa ja Joe Zawinul pelaisivat nelinpelitennistä Massive Attackin kanssa kanssa ruotsalaisella kesämökillä. Yhtye tarjoilee kuulijalleen monisävyisen musiikkimaailman, jonka helposti lähestyttävän ulkokuoren alta paljastuu kuitenkin kerta kerralta uusia tasoja.
Kansainvälistäkin radiosoittoa saaneella ja mm. Hufvudstadsbladetin Vuoden albumit 2017 -listaukselle päässeellä Dark Soul -albumilla yhtye nivoo yhteen kiehtovia elementtejä niin elektronisesta musiikista kuin eri maailmanmusiikkityyleistäkin – kuitenkin jazzperinteeseen nojaten. Njet Njet 9 vangitsee kuulijansa ja saattaa heidät naurujoogan, tanssiterapian ja yksisarvishoidon kautta turvallisesti onnelliseen loppuun.
Original Sokos Hotel Tapiola Garden, Tapionaukio 3, Espoo
Liput ovelta 10 € | Ennakkoliput: http://www.lippu.fi/apriljazzclub
Tapahtuma on ikärajaton
Konsertin lomassa voi halutessaan ruokailla varaamalla pöydän etukäteen Tapiola Gardenin Grill It! -ravintolasta: https://s-varaukset.fi/online/reservation/fi/192. Pöydän varaaminen klubin puolelle edellyttää ruokailua sekä pääsylipun hankkimista ennakkoon tai ovelta.
http://apriljazz.fi/club/
https://www.facebook.com/events/1593443257412488/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































