The Underachievers (Usa), Woodie Smalls (Bel), ti 6.2.
Liput ovelta 25 €, mikäli jäljellä.
Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta.
THE UNDERACHIEVERS HELMIKUUSSA KLUBIKEIKALLE HELSINKIIN
Psykedeelisen hiphopin kärkinimi The Underachievers saapuu klubikeikalle Suomeen alkutalvesta. Yhtyeen tuoreen "Renaissance"-albumin kiertue saapuu Helsingin Tavastia-klubille tiistaina 6. helmikuuta. Lipunmyynti käynnistyy tämän viikon perjantaina 29. syyskuuta Tiketissä.
Hiphop-musiikin keskeisimmistä yhteisöistä, New Yorkin Brooklynista noussut The Underachievers kiinnitettiin nopeasti levy-yhtiölle julkaistuaan ensimmäisen mixtapensa vuonna 2011. Debyytiltä julkaistun "Herb Shuttles" -singlen musiikkivideo on kerännyt sittemmin jo yli 25 miljoonaa katselukertaa YouTubessa.
Taiteilijanimillä AKTHESAVIOR and Issa Gold esiintyvä kaksikko kutsuu itse tuotantoaan valaistuneeksi ja yhteisölliseksi hiphopiksi, ja yleisö onkin saanut tänä vuonna nauttia kaksikon tutusta riimirevittelystä ja klassisista rap-rytmeistä uuden, kolmannen studioalbumin muodossa. Muun muassa esikuvaansa Kendrick Lamaria lämmitellyt duo ammentaa musiikkiinsa vaikutteita myös muilta hiphop-artisteilta, kuten Kanye Westiltä ja Lupe Fiascolta.
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































