BANNER2_ALT

Kalasataman Valon juhla

Hinta: vapaa pääsy
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on mennyt, katso tulevia tapahtumia täältä.
Tapahtumasta:

Kalasataman Valon juhla saapuu taas muutaman vuoden tauon jälkeen ja tuo koko perheen juhlaan uusia tuliteatteriesityksiä!

Myrskyn johdosta tapahtuma jouduttiin siirtämään syyskuun lopulta ja järjestetään nyt sunnuntaina 10. lokakuuta 2021.


Tuliteatteriteoksistaan tunnettu Maria Baric Company tuo rakastetun valotapahtuman merelliseen miljööseen Kalasatamanpuistoon. Säkenöivässä tapahtumassa
luvassa musiikkia, sirkuksta, tanssia, katuteatterikulkue ja jättinukketeatteria.

Vuonna 2018 Valon juhla toi kaivattua valoa, iloa ja yhteisöllisyyttä alueen silloisin vielä rakennustyömaiden hallitsemiin Kalasataman maisemiin.

Illassa on luvassa kolme näyttämöteosta Maria Baric Companylta, joissa valo näyttäytyy eri muodoissaan on isossa roolissa. Tapahtuma on osa Maria Baric Companyn 15v juhlavuoden ohjelmaa.

“Tavoitteenamme on tuoda Valon juhlan myötä Kalasatamanpuiston pimenevään syysiltaan iloa ja yhteisöllisyyttä sekä ympäristöä valaisevaa lämpöä ja kauneutta - valo- ja tuliteatterin keinoin. Halusimme luoda Valon juhlasta kaupunkitapahtuman, joka voi ympäröivät olosuhteet huomioonottaen tuoda ihmiset terveysturvallisesti tunnelmoimaan elävän tulen, musiikin ja tarinoiden äärelle" kertoo teatterin taiteellinen johtaja Maria Baric.


TAPAHTUMAN TERVEYSTURVALLISUUS
Vastuullisesti järjestetty tapahtuma toteutetaan laajalla puistoalueella, raikkaassa meri-ilmassa Kalasatamanpuiston Parrulaiturin puolella. Yleisöä ohjeistetaan ottamaan ajankohtaiset suositukset huomioon, mm. levittäytymällä ulkoilma-alueelle laajasti turvavälit huomioiden.

Valovaellus teoksessa esiintyjät ovat valaistujen kuplien sisällä. Kuplat ovat ilmatiiviitä ja mahdollistavat yleisölle terveysturvallisen kohtaamisen kuplan sisällä olevan taiteilijan kanssa, myös lähietäisyydeltä.

Esiintymisalue ja yleisöalue on merkitty lippusiimoilla ja pyydämmekin katsojia pysymäään koko tapahtuman ajan vain yleisölle merkityillä alueilla. Rajauksilla on huomioitu myös tuliesitykselle ja pyrotehosteille tarvittavat riittävät turvaetäisyydet.
Tapahtuman järjestyksenvalvojat ohjeistavat ja antavat tarvittaessa lisätietoja.

Koko perheen tapahtumaan on vapaa pääsy.

OHJELMA

VALOVAELLUS (kantaesitys)
Kesto n.30min

Valovaellus on valaistuista jättikuplista puistoon muodostuva tilataide-installaatio, live-konsertti ja immersiivinen katuteatteriteos. Kuplien sisällä on Maria Baric Companyn taiteilijoita, jotka luovat puistoon musiikin, tanssin ja sirkuksen keinoin visualisoidun valokonsertin. Teos on korona-ajassa syntynyt oodi kohtaamisille. Sen kupliva toteutuskonsepti reflektoi yhdessä ja yksin olemista. Jokainen teoksen esiintyjä on omassa kuplassaan. Yleisö voi halutessaan vapaasti vaeltaa puistossa valokuplalta toiselle. 360 tiiviit kuplat mahdollistavat terveysturvallisen lähikontaktin kuplan sisälllä olevaan taiteilijaan.

Esiintyjät: Teho Majamäki, Stefan Stanciu, Mika Seppänen, Jukka Tarvainen, Susanna Liinamaa, Petri Saunio, Mohammad Manla
Käsikirjoitus ja ohjaus: Maria Baric
Musiikki: Mika Seppänen, Stefan Stanciu, Teho Majamäki
Nukentekijä: Adán Rodríguez Falcón
Tuotannollis-tekninen tiimi: Nemanja Stojanovic, Christoffer Pettersson, Costel Dobrescu, Pentti Luomakangas, Viktor Puronen
Tuotanto: Maria Baric Company

ARANA - Maria Baric Companyn jättinukketeatterilla ja elävillä tulilla maustettu 15v. juhlanäytös
Kesto n. 20min

Tarina rohkeudesta - yhteisestä matkasta sekä pelkojen ja ennakkoluulojen voittamisesta. Kulkueena etenevä esitys on Maria Baric Companyn kansainvälisen yhteistyön myötä syntynyt katuteatteriteos. Arana on espanjaa tarkoittaen hämähäkkiä. 10 esiintyjän voimin liikuteltava jättihämähäkki kulkee pitkillä koivillaan ja kutsuu yleisön mukaan yhteiselle matkalle, joka johdattaa kohti uudenlaista voimaa ja rohkeutta. Teoksen hämähäkki kutoo sekä maantieellisen että ajallisen seitin, joka ulottuu koko Maria Baric Companyn 15-vuotisen toiminnan ympäri. Teoksen kaksi vuotta sitten nähdyn ensi-illan alkuperäisessä esiintyjäkaartissa oli Maria Baric Companyn nukketeatteritaiteilijoita Kuubasta, Suomesta, Norjasta, Ruotsista, Tanskasta ja Islannista. Kalasataman Valon juhlassa Aranan esiintyjäkaartissa nähdään puolestaan Maria Baric Companyn taiteilijoita teatterin aiemmista teoksista kuluneen 15 vuoden ajalta.
Esiintyjät: Petri Saunio, Mika Seppänen, Jukka Tarvainen, Susanna Liinamaa, Kari Hulkkonen, Seppo Salmi, Costel Dobrescu, Mohammad Manla,
Käsikirjoitus ja ohjaus: Maria Baric
Musiikki ja äänisuunnittelu: Maria Baric, Raul Valdes Lima, Jaakko Autio
Muusikot: Raul Valdes Lima, Maria Baric, Mika Seppänen, Stefan Stanciu
Nukentekijä: Adán Rodríguez Falcón
Tuotannollis-tekninen tiimi: Nemanja Stojanovic, Christoffer Pettersson, Viktor Puronen, Pentti Luomakangas
Tuotanto: Maria Baric Company

LIEKKI (2021 uutuusteos)
Kesto n. 10min

Tapahtuma-ilta huipentuu Maria Baric Companyn tänä vuonna ensi-iltansa saaneeseen tuli- ja pyrosirkusteokseen Liekki. Companyn uusin tuliteos tarjoaa liekitetyn elämyksen vauhdikkaalla yhdistelmällä elävää tulta, pyroefektejä, akrobatiaa ja jongleerausta.
Esiintyjät: Kasmir Jolma, Veli-Matti Saarela
Konsepti ja ohjaus: Maria Baric
Koreografia: Kasmir Jolma, Veli-Matti Saarela
Musiikki ja äänisuunnittelu: Maria Baric, Jaakko Autio
Muusikot: Maria Baric, Mika Seppänen, Stefan Stanciu
Puvustus: Tintti Mikkonen
Tuotannollis-tekninen tiimi: Petri Saunio, Pentti Luomakangas, Nemanja Stojanovic
Tuotanto: Maria Baric Company
Yhteistyössä: Cirko elämyspalvelut
Maria Baric Companyn uutuusteos Liekki on valittu osaksi Uuden sirkuksen keskus ry Cirkon Elämyspalvelu-konseptin taiteellista ohjelmistoa ja tilattavissa myös sitä kautta esiintymään erilaisiin tapahtumiin.

MARIA BARIC COMPANYN TARINA
15-vuotta on kulunut siitä, kun Maria Baric Companyn taiteilijat ensi kertaa kokoontuivat yhteen ja aloittivat yhteisen tutkimusmatkan esittävän taiteen monilla poluilla. Matkan varrella Companyn riveihin on liittynyt Suomen eturivin muusikoita, sirkustaiteilijoita, tanssijoita, nukketeatteritaiteilijoita ja katuteatteritaiteilijoita. 15v-juhlavuottaan viettävä teatteri on tuottanut yhteensä 23 kantaesitystä ja vastaanottanut taiteellisesta työstään palkintoja ja kansainvälistä tunnustusta. Ryhmän omaleimaiset, usein elävällä tulella väritetyt näyttämöteokset ovat myös keränneet kansainvälisillä festivaalivierailuillaan lukuisia yleisöennätyksiä.

Kuva: Maria Baric Company

https://www.mariabariccompany.com/valon-juhla
https://www.facebook.com/events/380052403800141


Voit vinkata Stadissa-sivuille tapahtuman, uutisen tai antaa muun paikallisen juttuvinkin.


,



Koksikatu
00540 Helsinki

Reittiopas opastaa sinut perille. Syötä vain oma lähtöosoitteesi kenttään.






Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista allaolevalla laskutoimituksella, ettet ole robotti.

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi tehtävä klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa)

Halutessasi nostaa tapahtumaasi, kysy mainospaikkoja: info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista allaolevalla laskutoimituksella, ettet ole robotti.

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi tehtävä klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa)

Halutessasi nostaa tapahtumaasi, kysy mainospaikkoja: info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Kuvavarmennus

Varmista allaolevalla laskutoimituksella, ettet ole robotti.

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi tehtävä klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa)

Halutessasi nostaa tapahtumaasi, kysy mainospaikkoja: info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.



Stadissa.fi