Stigg Dog: Kynttilä sammuu - jäähyväiskeikka

Legendaarinen Stig Dogg teki helmikuussa huomiota herättäneen paluun julkaistuaan playlistin verran uusia biisejä. Playlistilla kuultiin lukuisia merkittäviä feattaajia, joihin lukeutuu mm. JVG, Vesta, TIPPA, Pyhimys ja Asa. Uuden musiikin myötä artisti teki myös näyttävän paluun keikkalavoille. Nyt Stig Dogg kuitenkin tiedottaa lopettavansa uransa.
“Stig Doggin paluu ja tää vuosi on ollut tosi palkitseva. Parhaalta on tuntunut päästä levyttämään uutta matskua ja keikkailemaan huikeiden artistien kanssa. (Isot kiitokset kaikille, tiedätte ketä ootte!). Kuitenkin jo keväällä päätin, että tää vuosi jää Stig Doggin uran viimeiseksi. Pää on täynnä ideoita ja on aika jatkaa matkaa kohti uusia taiteellisia sfäärejä. Tiedän, että tää on kova isku isoimmille faneille, mutta toivon ymmärrystä ja kiitän sydämestäni yhteisistä vuosista. Jäähyväiskiertueella sitten vedetään kirjaimellisesti kuin viimeistä päivää. Odotan innolla kohtaamistanne. Rakkaudella, Stig Dogg“.
Jäähyväiskiertue starttaa 23. marraskuuta Joensuun Ilonasta ja kahdeksan paikkakunnan kiertue päättyy Stig Doggin viimeiseen spektaakkeliin 21.12. Helsingin Circuksessa. Kynttilä sammuu -kiertueella tullaan kuulemaan kaikki Stig Doggin vanhat hitit vuosien varrelta.
Jäähyväiskiertueen eeppinen julkistusvideo:
https://www.youtube.com/watch?v=ORcXr5NF9gI&feature=youtu.be
Kiertueaikataulu:
23.11. Joensuu, Ilona
24.11. Kuopio, Ilona
30.11. Vaasa, Teatro
01.12. Tampere, Ilona
05.12. Seinäjoki, Ilona
07.12. Oulu, Ilona
08.12. Jyväskylä, London
21.12. Helsinki, The Circus
Liput:
https://www.ticketmaster.fi/event/stig-dogg-viimeinen-keikka-lippuja/242375
Vaikka Stig Dogg lopettaakin uransa, jatkaa hänen hyvä ystävänsä STIG musiikin parissa. STIG levyttää tällä hetkellä uutta pitkäsoittoa ja hänestä tullaan kuulemaan lisää ensi vuonna.
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Alppipuistossa nautitaan kesästä ja ilmaistapahtumista |
![]() |
Arabian tehtaan yksi kerros täyttyi purkutaiteesta |
![]() |
Juhannusta vietetään tyhjentyneen kaupungin saarissa ja rannoilla |
![]() |
Jättiterassi nousee tänä kesänä Kasarmitorille |
![]() |
Kuningas Litmasen kiehtovan uran vaiheisiin sukelletaan urheilumuseossa |
![]() |
Kesällä juostaan Daruden legendaarisen musiikkivideon reitillä |
![]() |
Taivallahdessa tanssitaan lavatansseja merellisessä tunnelmassa |
![]() |
Kesä täynnä viihdettä ja huippukeikkoja Backaksen kartanolla |
![]() |
Uutelan kesässä pääsee laidunvierailuille katselemaan eläimiä |
![]() |
Kyläjuhlat täyttävät ryminällä kevään ja alkukesän |
![]() |
Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin |
Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta |
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
Kaapelimuseoiden ilmaisilloissa kolme museota avaavat ovensa |
Rajoja rikkoneet taiteilijanaiset esillä Ateneumin taidemuseossa |
Alvar Aallon jalanjäljillä Finlandia Bistrossa |
Hellsinki Metal Festival jyrää Nordikselle elokuussa |
![]() |
Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset |
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
![]() |
Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan |
![]() |
John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa |
![]() |
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
![]() |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
![]() |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
![]() |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
![]() |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa taidemuseossa |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |