Cleanland - Cleaning Women -yhtyeen näyttely
Pyykinkuivaustelineillä ja muilla ainutlaatuisilla instrumenteilla musiikkia tekevä kulttiyhtye Cleaning Women tuo Tiketti Galleriaan näyttelyn nimeltä Cleanland. Näyttely on esillä 30.11.2018–29.1.2019.
Näyttelyssä nähdään Cleaning Women -kokoonpanon (CW01, CW03 ja CW04) yhteistä 20-vuotista taivalta peilaavia artefakteja, kuten yhtyeen instrumentteja, videotaidetta sekä muuta yhtyeen menneisyydestä ammentavaa materiaalia.
Taidegallerian valtaaminen ei ole Cleaning Womenille vierasta. Yhtyeen jäsen CW01:ltä, eli Risto Puuruselta, on nähty jo useita menestyksekkäitä yksityisnäyttelyitä. Puurusen 3D-varjoteoksissa on kuultu silloin tällöin myös CW04:n, eli Tero Vänttisen rakentamia äänimaisemia. Syksyllä 2017 Puurusen yksityisnäyttelyssä Tiketti Galleriassa oli esillä 3D-varjoteos Machine-W, jonka Kiasma hankki kokoelmiinsa.
Yhtyeen kolmannen jäsenen CW03:n, eli Timo Kinnusen kanssa Cleaning Women on ollut kollektiivisena taiteilijaryhmänä mukana muun muassa Mexico Cityssa vuonna 2014 järjestetyssä Parallax-näyttelyssä, joka esitteli kattavasti suomalaista nykytaidetta. Laboratorio Arte Alamedassa esillä ollut audiovisuaalisen teoksen ja kineettisen veistoksen yhdistävä installaatio Q4 - Viimeinen kvartaali tulee näytille joulukuussa uudelleen myös Tiketti Galleriaan. Tämän lisäksi tulevassa näyttelyssä nähdään muun muassa ääntä ja kuvaa yhtyeen menneisyydestä ammentava Cleanetophone-masiina, sekä yhtyeen erikoisia instrumentteja esittelevä valokuvanäyttely. Myös yllätyksiä lienee luvassa.
Cleaning Womenin näyttely ennakoi yhtyeen uutta albumia, joka julkaistaan tammikuussa. Cleaning Women on soittanut yli 500 konserttia yli 20 maassa, säestänyt omalla musiikillaan lukuisia mykkäelokuvia ja julkaissut aiemmin kolme täyspitkää albumia.
https://www.tiketti.fi/galleria
https://www.facebook.com/events/335507493917999/
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Teemapäivä opastaa paloturvallisuuden saloihin itse kokeilemalla |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
Suomen tennishuiput nähdään HPP Openissa Talissa |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Marraskuun harmaudessa ilmaiskeikoilla KAJ ja Etta |
![]() |
Suosittu Litmanen-näyttely sai jatkoa |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Syksy on lukemisen ja kirjamessujen aikaa |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Linnankoskenpuiston remontti ja lippakioski saivat hyvän vastaanoton |
![]() |
Kallion kirkon tornista näkee kaupungin kattojen ylle |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Arabian tehtaan yksi kerros täyttyi purkutaiteesta |
![]() |
Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa hullaannutaan tieteestä |
|
Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta |
|
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
![]() |
Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset |
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
|
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
|
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
|
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa taidemuseossa |
|
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |

































































