Uutenavuotenakin Menee Hyvin: Teksti-TV 666, Räjäyttäjät, Nyrkkitappelu, KISSA, Flippipuisto, KIUSA
Ääniwallissa vietetään vietetään pakollisen välivuoden jälkeen taas perinteisiä uudenvuodenbileitä kuuden bändin ja Helsingin yöstä tuttujen DJ:den voimin. Luvassa on jälleen tuhti kattaus kovinta kotimaista punk-, rock- ja indie-musiikkia, missä hallitsevana elementtinä soivat sähkökitarat ja mukaansatempaavat rytmit.
Bileet pyöräyttää käyntiin tämän hetken mielenkiintoisimpiin uusiin bändeihin lukeutuva KIUSA, jonka jälkeen lavalle nousevat ensimmäisen Helsingin keikkansa yli vuoteen soittava Flippipuisto, kotimaisen perusrockin vakiokalustoon jo vuosien ajan lukeutuneet Räjäyttäjät ja Nyrkkitappelu, eeppisistä livekeikoistaan sekä hypnoottisen valtavista soundeista tunnettu Teksti-TV 666 sekä viime kesänä raketin lailla tämän vuoden rock-sensaatioksi noussut KISSA.
Bändien lisäksi tapahtumassa kuullaan tuttuun tapaan myös laadukasta levymusiikkia, josta vastaavat jo aikaisemmilta vuosilta tutuiksi tulleet Joe Caligula ja Jack Popcorn sekä mm. Bar Loosen City Slang -diskoista tuttu kollektiivi Shark Boys Die Hard DJ’s.
Mikäli ravintolarajoitukset ovat voimassa, tapahtumaan osallistuminen edellyttää koronapassia.
31.12.2021
Ääniwalli, Room 1
https://www.aaniwalli.fi/events/uutenavuotenakin-menee-hyvin
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































