Clinic Wappu Aftherapy

Uuden vuoden loppuunmyytyjen Aftherapyjen jälkeen on vuorossa vuoden toiset suuret ja perinteiset aamujuhlat, kun Clinic järjestää Wappu Aftherapyt Suvilahti TBA:ssa (Ex Lämpö).
Meillä on kunnia saada pääesiintyjäksi Orkidea.
Orkidean tekno & housesettejä on kuultu vuosien aikana harvemmin, mutta usein sitäkin isommissa tapahtumissa. Hän on soittanut samoissa illoissa esimerkiksi kun Clinic toi UMEK:n ensimmäistä kertaa Suomeen tai kun Sven Väth, Dubfire ja Amen vierailivat täällä. Myös Ääniwallissa ja Stidilässä on kuultu Orkidean teknokeikkoja. Hän on myös legendaarisen JACK -housekonseptin takana, tapahtumat joita monet muistelevat suurella lämmöllä. Myös mm. legendaarinen Unity ja 25 & 26 Years of Dance risteilyt ovat hänen käsialaa. Orkideaa on kuultu on myös mm. Flow, Summer Sound sekä Weekend festivaaleissa. Orkidea keikkailee nykyään enemmän ympäri maailmaa kuin Suomessa ja erityisesti aamukeikkoja mahtuu vuoteen vain muutama.
Orkidean lisäksi Wapun Aftherapyissa ovat soittamassa Roberto Rodriguez, Trevor Deep Jr. duo, Clinicin Joonas L & Jekaterina ja Local Deepin Jules Sheng. Maagisista visuaaleista vastaa VJ Indigo.
Kun bileet loppuvat sisätilassa klo 11, alkaa Suvilahti TBA:n terassilla (kelivarauksella) koko päivän kestävä House Brunssi, siellä letkeää housea tarjoilevat Stede, Newhouse, Alimo ja Jeku. House Brunssiin on koko kansalla ilmainen sisäänpääsy.
Houset & teknot korville tarjoilee niin ulkona kuin sisälläkin Precision Audio.
Paikalta löytyy baari A-oikeuksilla, josta alkoholin myynti anniskeluaikojen puitteissa. Klo 04-09 myynnissä I lonkku, I bisse ja alkoholittomat tuotteet.
https://biletti.fi/events/clinic-wappu-aftherapy-house-brunssi?fbclid=IwAR39Ba3cVEsf2ihUi6hlTmHxILGY-UxuNf6kxmffrFad0vZIZNzCD9wZBEs
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Vallisaaren luontoidyllissä maistellaan viinejä ja tutustutaan |
![]() |
Espresso Macchiatolla hurmannut Tommy Cash Allas Poolilla elokuussa |
![]() |
Nordiksen komea keikkakattaus jatkuu kesän loppuun asti |
![]() |
Ulkoilmaelokuvat tuovat tunnelmaa kesäiltoihin |
![]() |
Alppipuistossa nautitaan kesästä ja ilmaistapahtumista |
![]() |
Arabian tehtaan yksi kerros täyttyi purkutaiteesta |
![]() |
Jättiterassi nousee tänä kesänä Kasarmitorille |
![]() |
Kuningas Litmasen kiehtovan uran vaiheisiin sukelletaan urheilumuseossa |
![]() |
Kesällä juostaan Daruden legendaarisen musiikkivideon reitillä |
![]() |
Taivallahdessa tanssitaan lavatansseja merellisessä tunnelmassa |
![]() |
Kesä täynnä viihdettä ja huippukeikkoja Backaksen kartanolla |
![]() |
Uutelan kesässä pääsee laidunvierailuille katselemaan eläimiä |
![]() |
Kyläjuhlat täyttävät ryminällä kevään ja alkukesän |
![]() |
Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin |
Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta |
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
Kaapelimuseoiden ilmaisilloissa kolme museota avaavat ovensa |
Rajoja rikkoneet taiteilijanaiset esillä Ateneumin taidemuseossa |
Alvar Aallon jalanjäljillä Finlandia Bistrossa |
Hellsinki Metal Festival jyrää Nordikselle elokuussa |
![]() |
Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset |
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
![]() |
Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan |
![]() |
John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa |
![]() |
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
![]() |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
![]() |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
![]() |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
![]() |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa taidemuseossa |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |