Robert Schumann: Kohtauksia Goethen Faustista
Sielunsa paholaiselle myynyt, yhä uudelleen versioitu Faust on kulttuuriperimämme ikonisimpia hahmoja. Jussi Nikkilän Schumannin musiikista inspiroituvassa näyttämötoteutuksessa dramaattinen oratorio limittyy kohtauksiin elämänsä käännekohtiin palaavasta Faustista.
Goethen näytelmään pohjaava, sinfoniaorkesterille, kahdelle kuorolle ja laulusolisteille luotu sävellys ulottuu suureellisesta kauhuoopperasta liedmäiseen intiimiyteen. Kolmiosaisen teoksen vokaalisolisteina esiintyy oopperan ehdoton kärkikaarti, ja heidän tulkitsemansa hahmot monistuvat lavalla kahdeksan näyttelijän voimin.
Teos toteutetaan yhteistuotantona Yleisradion ja Hannu Linnun johtaman Radion sinfoniaorkesterin kanssa.
Radion sinfoniaorkesteri
Hannu Lintu, kapellimestari
Solistit: Soile Isokoski, Arttu Kataja, Maximilian Schmitt, Helena Juntunen, Markus Suihkonen, Irina Nuutinen, Virva Puumala, Annastiina Tahkola, Simo Mäkinen & Aarne Pelkonen
Kuorot: Tapiolan Kamarikuoro, Emo Ensemble & Cantores Minores
Kuorojen valmennus: Hannu Norjanen, Pasi Hyökki
Ohjaus: Jussi Nikkilä
Koregorafi: Ingrid André
Kuvaus: Raimo Uunila
Rooleissa: Hannu Kivioja, Sanna-Kaisa Palo, Alise Polacenko, Miro Lopperi, Tom Rejström, Saara Pakkasvirta, Sonja Salminen & Santra Juoperi
Lavastus: Tapio Keskitalo
Valosuunnittelu: Pietu Pietiäinen
Pukusuunnittelu: Niina Pasanen
Naamiointi: Päivi Kela
Tuotanto: Helsingin juhlaviikot, Yle Draama, Yle Design, Radion sinfoniaorkesteri
https://helsinkifestival.fi/ohjelma/robert-schumann-kohtauksia-goethen-faustista/
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































