Kati Salo & Asko Keränen, Anna-Kaarina, Hanna-Maria Lifländer

Eteispalvelumaksu 3,50 € peritään ovella
Soittoajat:
21:00 Hanna-Maria Lifländer
21:45 Anna-Kaarina
22:30 Kati Salo & Asko Keränen
Semifinalin torstai-ilta 13.6. tarjoilee kolme erilaista naisääntä ja vahvojen indie-artistien illan. Hanna-Maria Lifländeriä, Anna-Kaarinaa ja Kati Saloa ja Asko Kerästä yhdistävät omat laulut, puhuttelevat tulkinnat, kauniit melodiat ja englanninkieli.
HANNA-MARIA LIFLÄNDER on helsinkiläinen laulaja-lauluntekijä, jonka tyylissä kuuluu vivahteita niin barokkipopista kuin indie noirista. Tunnelmassa liikutaan hämyisten kabareekapakoiden kautta unenomaisen surrealistisiin sumumaisemiin. Viehkeitä melodioita höystävät omaperäiset sanoitukset, joista ei itseironiaa puutu.
Kappaleet syntyvät pianolla, jolla Hanna-Maria myös esiintyy livekeikoilla. Viime vuonna ilmestyneet levyt Colors in Chains ja Souvenirs from the Void löytyvät mm. Spotifysta.
ANNA-KAARINA on pääkaupunkiseutulainen laulaja-lauluntekijä, jonka So Far debyytti-EP julkaistiin helmikuussa 2019. Bändilevy on kokoelma artistin vuosien varrelta olevia lempikappaleita, joita ei voinut jättää pöytälaatikkoon.
Anna-Kaarina luo herkkiä hetkiä, maalailee surumielisiä maisemia ja luo suuria ja pieniä dynaamisia kaaria. Äänessä kuulee leikin ja kirkkauden ja tummuuden skaalan. Popmusiikin kaavat rikkoontuvat jazz- ja folk-vaikutteilla, sooloilla ja vapaammilla rakenteilla.
Anna-Kaarina julkaisi vuonna 2017 koskettavan Parasite-debyyttisinglensä, jonka kirjoitti ystävänsä Lauran sairastuessa syöpään. EP:n toinen singlelohkaisu Our Song (feat. Jussu Pöyhönen) julkaistiin marraskuussa 2018. Jussu tunnetaan erityisesti Suurlähettiläät-yhtyeen keulahahmona. Anna-Kaarina nousee lavalle yhdessä pianistinsa Mikko Mattilan kanssa.
KATI SALO & ASKO KERÄNEN on vuonna 2014 perustettu duo. Keikkasetti koostuu molempien omista ja yhteisistä lauluista, jossa kuulee olohuone rokin, hyvän unimusiikin, herkän ja kummallisen folkin ja Velvet Undergroundin. Lauluja siivittää Katin kaunis ja intensiivinen ääni. Kati Salo ja Asko Keränen -duo on julkaissut vuonna 2016 EP:n Postcard. Tällä hetkellä he viimeistelevät debyyttialbumiaan.
Kati ja Asko ovat esiintyneet myös Ruotsissa, Saksassa, Ranskassa, Tanskassa ja Gambiassa - kaduilla, kahviloissa, taidenäyttelyiden avajaisissa, klubeilla, puistoissa ja kodeissa.
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Alppipuistossa nautitaan kesästä ja ilmaistapahtumista |
![]() |
Arabian tehtaan yksi kerros täyttyi purkutaiteesta |
![]() |
Juhannusta vietetään tyhjentyneen kaupungin saarissa ja rannoilla |
![]() |
Jättiterassi nousee tänä kesänä Kasarmitorille |
![]() |
Kuningas Litmasen kiehtovan uran vaiheisiin sukelletaan urheilumuseossa |
![]() |
Kesällä juostaan Daruden legendaarisen musiikkivideon reitillä |
![]() |
Taivallahdessa tanssitaan lavatansseja merellisessä tunnelmassa |
![]() |
Kesä täynnä viihdettä ja huippukeikkoja Backaksen kartanolla |
![]() |
Uutelan kesässä pääsee laidunvierailuille katselemaan eläimiä |
![]() |
Kyläjuhlat täyttävät ryminällä kevään ja alkukesän |
![]() |
Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin |
Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta |
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
Kaapelimuseoiden ilmaisilloissa kolme museota avaavat ovensa |
Rajoja rikkoneet taiteilijanaiset esillä Ateneumin taidemuseossa |
Alvar Aallon jalanjäljillä Finlandia Bistrossa |
Hellsinki Metal Festival jyrää Nordikselle elokuussa |
![]() |
Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset |
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
![]() |
Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan |
![]() |
John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa |
![]() |
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
![]() |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
![]() |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
![]() |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
![]() |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa taidemuseossa |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |