Elokuva ensi-ilta: Fast & Furious: Hobbs & Shaw
Ensi-ilta: 2.8.2019 Finnkinon elokuvateattereissa.
Fast & Furious -elokuvasarja saa ensimmäisen itsenäisen spin-offinsa, kun Dwayne Johnson ja Jason Statham palaavat rooleihinsa Luke Hobbsina ja Deckard Shawna elokuvassa Fast & Furious: Hobbs & Shaw.
Aina siitä asti kun järkälemäinen Hobbs (Johnson), Yhdysvaltain ulkoministeriön diplomaattisiiven uskollinen agentti, ja lain hämärämmällä puolella operoiva Shaw (Statham), entinen brittiarmeijan eliittisotilas, kohtasivat ensimmäistä kertaa vuonna 2015 Fast & Furious 7:ssa, kaksikko on ollut jatkuvasti turpakäräjillä.
Mutta kun geenimanipulaation avulla yli-inhimillisiä voimia saanut anarkisti Brixton (Idris Elba) saa haltuunsa biologisen aseen, joka uhkaa koko ihmiskunnan kohtaloa, kahden vihamiehen on yhdistettävä voimansa päihittääkseen vastustajan, joka saattaa olla heitä kumpaakin kovanaamaisempi. Brixtonin kannoilla on myös älykäs ja peloton MI6:n ex-agentti (The Crown -sarjasta tuttu Vanessa Kirby), joka sattuu myös olemaan Shawn sisko.
Fast & Furious: Hobbs & Shaw potkii auki kokonaan uuden oven F&F-universumissa. Tarina vie sankarimme ympäri maailmaa, aina Los Angelesista Lontooseen, Tšernobylin myrkylliseltä laskeuma-alueelta Samoan trooppiseen kauneuteen.
https://www.finnkino.fi/event/303096/title/fast_and_furious_hobbs_and_shaw/
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































