SunJazz: Case Kämäräinen
Päivä 1.9.2019 klo 20 / vapaa pääsy
Puolalainen mystiikka, Norjan vuonojen kaiku sekä suomalainen romantiikka. Tomi Kämäräisen uusi kvartetti Case Kämäräinen tulee jälleen syksyllä Suomen jazz-clubeille Kööpenhaminasta.
Yhtyeen ensimmäinen levy Waiting (Eclipse Music) julkaistiin viime marraskuussa kattavalla 7 paikkakunnan kiertueella ympäri Suomea. Yhtyeen soundia ja energiaa marraskuun kiertueella kuvailtiin usein raikkaaksi ja uudeksi. Julkaisu sai ansaitsemansa positiivisen huomion myös levy, että keikka arvioissa.
”Tyylisuuntanimikkeeksi sopinee monipuolinen moderni jazz, joka tarjoilee nautinnollisen kattauksen erilaisia tuokiokuvia. Pääosin seesteisen kauniina, jopa herkkinä kosketuspintoina. Miellyttävänä akustisena soundina.”-Osku Rajala/Jazzrytmit, levy-arvio
”Juju onkin siinä, että soittotyylit voivat olla erilaisia, ja silti kokonaisuus toimii ja erilaisuuksista tulee yhdessä jotakin ainutlaatuista. Kvartetin erityisyys ja uutuudenviehätys suli hyväksymisen hyrinäksi” -Pentti Ronkanen / Suomijazz.com, keikka-arvio Poppari, Jyväskylä
Kämäräisen musiikki huokuu uuden lehden kääntämisen tuomaa energiaa. Sävellyksistä voi kuulla kaikuja niin Kööpenhaminan rikkaasta kulttuurielämästä, 90-luvun modernista jazzista kuin vapaasta improvisaatiosta.
Uutta levyä valmisteleva Case Kämäräinen esittelee syksyn kiertueellaan heidän seuraavalle levylle tulevaa musiikkia. Entistä enemmän yhteen hitsautuneena toinen vierailu Suomessa on varmasti varteenotettava konsertti akti! Ensimmäisestä poiketen, levyllä kuullaan yhtyeen kaikkien jäsenten sävellyksiä.
Marek Konarski - Saxophone
Grzegorz Tarwid - Piano
Petter Asbjørnsen - Double Bass
Tomi Kämäräinen - Drums
https://www.facebook.com/events/479558252835123/
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































