Gipsy Kings By Andre Reyes
André Reyesin johtama Gipsy Kings Suomeen syyskuussa!
Suureen suosioon ympäri maailman nousseen Gipsy Kings -yhtyeen musiikki valloittaa Helsingin syyskuussa. Gipsy Kingsin perustajajäseniin lukeutuvan André Reyesin johtama kokoonpano nähdään Helsingin Kulttuuritalossa maanantaina 9. syyskuuta.
Gipsy Kingsin juuret ulottuvat 1970-luvun Ranskaan, jossa André Reyes perusti ensimmäisen yhtyeensä Nicolas-veljensä sekä kolmen serkkunsa kanssa. Sittemmin hän kokosi mustalaismusiikkia esittäneen Los Reyes -kokoonpanon, jolle vakiintui pian uusi nimi, Gipsy Kings.
Gipsy Kingsin kaksi ensimmäistä albumia eivät saaneet suurta huomiota, kunnes yhtyeen kokoonpano vaihtui ja se alkoi esittää uudenlaista pop-orientoitunutta flamencoa sekä mustalaisrumbaksi kutsuttua rumba flamencoa.
Gipsy Kingsin musiikki alkoi valloittaa yhä suurempia ja suurempia yleisöjä, ja vuoden 1987 Gipsy Kings -albumi nousi suureen suosioon myös Ranskan ulkopuolella. Bamboleo, Djobi Djoba ja Un Amor alkoivat soida radioasemilla ympäri Euroopan, Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän. Jättimäinen maailmanvalloitus sai kruununsa 1989, kun Gipsy Kings -albumi julkaistiin Yhdysvalloissa, ja sen myynti nousi miljooniin kappaleisiin.
Gipsy Kings by André Reyes -kokoonpano edustaa Gipsy Kingsin monipuolista perinnettä parhaimmillaan. Lava täyttyy tunnetuista latinalaisten rytmien kappaleista sekä virtuoosimaisista laulajista ja kitaristeista ja muista soittajista.
Gipsy Kings perustettiin Ranskassa, mutta yhtyeen jäsenten juuret ulottuvat gitanoseihin, eli Espanjan mustalaisiin, jotka pakenivat Kataloniasta Ranskaan Espanjan sisällissodan aikana. Vaiherikas kulttuurihistoria kuuluu myös yhtyeen musiikissa monipuolisten rytmien kokonaisuutena.
Gipsy Kings by André Reyes: www.facebook.com/andrereyesnacigitano
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































