Plutonium 74

Hinta: alk. 20 €
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

RAKASTETTU KULTTIYHTYE PLUTONIUM 74 TEKEE PALUUN

Helsinkiläinen rytmiorkesteri Plutonium 74 aktivoituu jälleen ja esiintyy marraskuussa livenä ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen. 

Bändin laulaja-kosketinsoittaja Ylermi Rajamaa kommentoi yhtyeen paluuta kryptisin sanakääntein: 

"Tässä nyt on ollut vähän laaberia ja villi linja, mutta saimme äsken kummallisen sääfaxin offiisiimme. Siinä oli jotain ihmeellisiä merkintöjä sijainnista ja päivämäärästä. Palataan tähän pian. Sitten viimeisen keikkamme, joulukuussa 2016 alkaneella legillä joukkiomme on poltellut kynttilöitänsä vain toisesta päästä ja etsinyt spörbeleitään. Musiikkia tehdessä lähtökohtamme on aina ollut se, että tuon luovan prosessin tulee olla innostava ja hauska. Tämän vuoksi emme ole pitäneet kiirettä kolmannen levyn kanssa ja uskomme, että se tulee myös kuulumaan lopputuloksessa. Takaisin faxiin. Aikaa on kulunut ja planeetat siirtyneet outoihin asemiin. Soitamme tästä johtuen keikan Tavastialla 30.11.2019. Lavalla saattaa esiintyä myös tuttuja vikaeiraajia. On siis tullut taas aika tähytä horisonttiin, irrottaa jöölingit ja lekottaa alus. Kivutaan siis jalkaperteille ja heitetään Mustanparran tipat naamariin. Älkää jääkö ahteriin vaan hankkikaa liput keikalle HETI!"

Plutonium 74 julkaisi debyyttilevynsä Pasilasta Kallioon vuonna 2003 ja sen seuraajan Peittoalueen Ulkopuolella vuonna 2008. Yhdeksänhenkinen poppoo saavutti nopeasti kulttistatuksen ja huikean live-yhtyeen maineen hurmoksellisilla keikoillaan. 

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —

Tapahtumapaikka / Venue

Urho Kekkosen katu 4-6
00100 HELSINKI

Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi

Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:

(Translate page)

Urho Kekkosen katu 4-6
00100 HELSINKI

Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)