Duncan Laurence (Nl)

Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

EUROVIISUVOITTAJA DUNCAN LAURENCE ESIINTYY SUOMESSA SYKSYLLÄ
To 28.11.2019 Helsinki, Nosturi

Hollantilainen Duncan Laurence konsertoi Helsingissä syksyllä. Euroviisuvoittonsa myötä suursuosioon noussut artisti esiintyy Nosturissa torstaina 28. marraskuuta. Tapahtuman liput tulevat myyntiin keskiviikkona 4. kesäkuuta Ticketmasterissa.

Spijkenissessä syntynyt Duncan Laurence nousi hollantilaiselle yleisön tietoisuuteen jo vuonna 2014, kun hän osallistui The Voice Of Hollandin semifinaaleihin. Koko maailmalle Laurence tuli tutuksi keväällä 2019 hänen voitettuaan Euroviisut ”Arcade”-kappaleellaan. Rakkaudesta ja läheisen menetyksestä kertova balladi singahti suoraan listaykköseksi lukuisissa Euroopan maissa. Sittemmin tuplaplatinaa myynyttä kappaletta on toistettu Spotifyssä jo huimat 38 miljoonaa kertaa. Joel Sjöön, Wouter Hardyn ja Will Knoxin kanssa sävelletty ”Arcade” on 25-vuotiaan Laurencen ensimmäinen omalla nimellä julkaistu kappale. Laurencen aiempiin sävellyksiin lukeutuu muun muassa ”Closer”-hittikappale, jonka artisti sävelsi K-pop -yhtye TVXQ:lle.

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —

Ahkerasti ensimmäistä soololevyään työstävä Duncan Laurence kiertää syksyn aikana kattavasti ympäri Eurooppaa. Jo lukuisia loppuunmyytyjä konsertteja kattavaa kiertuetta ennen Laurence esiintyy arvostetulla hollantilaisella Pinkpop-festivaalilla. Kiertueen jälkeen maaliskuussa 2020 artisti konsertoi myös maineikkaalla Ziggo Dome -areenalla Amsterdamissa.

Myyntiin ke 5.6. klo 9
Liput ennakkoon 23€ / Ovelta 25€ (sis. käsittelykulut)
Ikäraja: S/K18
Ovet: TBC

LIPPUJA SAATAVILLA OVELTA, ELLEI TAPAHTUMA OLE LOPPUUNMYYNTY!
TICKETS AVAILABLE AT A DOOR, UNLESS THE EVEN IS SOLD OUT!

ETEISPALVELUMAKSU / CLOAKROOM FEE 3,00€
PSSST! ELMU RY:N JÄSENILTÄ EI PERITÄ ETEISPALVELUMAKSUA!

http://www.duncanlaurence.nl
http://www.fullsteam.fi
elmu.fi

Tapahtumapaikka / Venue

Telakkakatu 8
00150 HELSINKI

Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi

Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:

(Translate page)

Telakkakatu 8
00150 HELSINKI

Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)