Fibo: Uuden ajan alku
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
Ludwig van Beethoven oli suuri vallankumouksellinen, joka punnersi musiikin uudelle, romantiikaksi kutsutulle aikakaudelle ja muutti säveltäjän roolin käsityöläisestä ainutlaatuiseksi luovaksi yksilöksi. Tässä konsertissa kohtaamme hänet yhdessä ystävänsä Ferdinand Riesin kanssa uuden vuosisadan korvilla. Ries oli Beethovenin oppilas, säveltäjä ja pianisti, josta tuli tämän sihteeri ja hyvä ystävä.
Vuonna 1800 kantaesitetystä Beethovenin Septetosta kehkeytyi suuri hitti. Se lisäsi 1700-luvun serenadien henkeen laajan kamarimusiikkiteoksen muhkeuden ja yhdisti kiehtovalla tavalla puhaltimet ja jouset pulppuilevaan keskusteluun. Myös Ries sävelsi suurille kamarikokoonpanoille, joissa piano oli päähenkilönä. Riesin Suuri oktetto vuodelta 1816 on jo tukevasti romantiikan äärellä leijailevine melodioineen ja laveine eleineen.
Fortepianoa konsertissa soittaa klassismin taitaja Joonas Ahonen, jonka tulkitsemana kuullaan myös Beethovenin lempeän melankolinen pianosonaatti nro 12. Yhdessä Septeton kanssa se kuuluu aikaan, jolloin Beethoven oli aloittanut uransa sinfonikkona. Sonaatti on tunnettu Eroica-sinfoniaa enteilevästä hautajaismarssistaan, joka esitettiin myös Beethovenin hautajaisissa.
Petteri Pitko alustaa konsertin Ritarihuoneella 26.1. kello 17–17.30.
Lue lisää: https://fibo.fi/konsertit/2020/uuden-ajan-alku/
Lipputiedustelut: lippu@fibo.fi
fibo.fi
Uuden ajan alku
Beethovenin ja Riesin kamarimusiikkia
Beethoven–Ries
Joonas Ahonen, fortepiano
FiBO Players

Tapahtumapaikka / Venue
Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link
✅ Linkki kopioitu / link copied
Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:
Katso myös nämä 🔥
Iltapäiväkonsertti: Love Story
ti 20.10.2026 klo 13:30
Something Else vol. 19 | Yıldırım/Boughton/Smith
to 22.10.2026 klo 19:00
Fiesta de Cuba: Ana Carla Maza
pe 23.10.2026 klo 19:00
Fiesta de Cuba: Eliades Ochoa
la 24.10.2026 klo 19:00
Harmonia-klubi
su 25.10.2026 klo 18:00
Guitar Madness: Hommage á Gábor Szabó
ma 26.10.2026 klo 18:30
Perinnearkkuklubi: uni uni, Cienna
ti 27.10.2026 klo 19:00
Kirjailijavieraana Maiju Talvisto: Tätä ei tapahtuisi miehelle
ke 28.10.2026 klo 17:30
Songhoy Blues (ML)
to 29.10.2026 klo 20:00

Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan
tapahtuman
tai antaa
juttuvinkin
Helsingin seudulta.
Syyslomatarjontaa rittää Helsingin seudulla
Lue lisää
Lue lisää
Halloween tuo tunnelmaa vuoden pimeimpään aikaan
Lue lisää
Lue lisää
Pelimusiikki täyttää Temppeliaukion kirkon
Lue lisää
Lue lisää
Tiedekulmassa pureudutaan ihmiskunnan aallonpohjiin
Lue lisää
Lue lisää
Huippupesäpallo palaa Helsinkiin, PuMu nousi Superiin
Lue lisää
Lue lisää
ToPo:n naiset tarjoavat huippukoripalloa Korisliigassa Kisiksellä
Lue lisää
Lue lisää
Näin HKT:n uusi hittimusikaali syntyi
Lue lisää
Lue lisää
Apulanta nähdään Konepajan Market Hallissa joulukuussa
Lue lisää
Lue lisää
Loppukesästä avattu Muumi-leikkipuisto sai heti suuren suosion
Lue lisää
Lue lisää
Onko tässä Helsingin upein sporttibaari? Suosiolle ei näy loppua
Lue lisää
Lue lisää
Graffititaiteen SM-tittelistä kisattiin Vallilassa
Lue lisää
Lue lisää
Ruotsalainen hittikauppa avasi pop up -myymälän Helsinkiin
Lue lisää
Lue lisää
Uusi stand-up -klubi Semifinalissa keskiviikkoisin
Lue lisää
Lue lisää
Suljettu Hanasaaren voimalaitos avautui yleisölle
Lue lisää
Lue lisää
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola
Lue lisää
Lue lisää
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat
Lue lisää
Lue lisää
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt
Lue lisää
Lue lisää
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti
Lue lisää
Lue lisää
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen
Lue lisää
Lue lisää
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa
Lue lisää
Lue lisää
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla
Lue lisää
Lue lisää
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan
Lue lisää
Lue lisää
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin
Lue lisää
Lue lisää
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias
Lue lisää
Lue lisää
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa
Lue lisää
Lue lisää
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä
katso ilmaspäivät
katso ilmaspäivät
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella
Lue lisää
Lue lisää
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja