The Aristocrats (US/UK)
Liput ovelta 43 €, mikäli jäljellä.
Huom! Nettipalvelusta vain suoria ostoja. Lippuja voi varata Tiketin puhelinpalvelusta.
THE ARISTOCRATS (US/UK) JOULUKUUSSA SUOMEEN!
Progen superyhtye The Aristocrats julkaisee kesällä kauan odotetun uuden "You Know What...?" -nimeä kantavan neljännen studioalbumin ja nähdään sen tiimoilta Suomessa.
The Aristocratsin tarina sai alkunsa NAMM shown yhteydessä talvella 2011, kun rumpali Marco Minnemann ja basisti Bryan Beller tarvitsivat kitaristia ja sattumusten kautta tapasivat Guthrie Govanin. Se yksi keikka riitti vakuuttamaan kaikki osapuolet siitä, että tästä on syntymässä todella hienoa. Bändi julkaisikin debyyttialbuminsa vielä saman vuoden aikana ja on sen jälkeen tehnyt rakettimaisen nousun progen tämän päivän kiinnostavimpien nimien joukkoon.
The Aristocrats hallitsee erilaiset tyylikirjot suvereenisti ja biisit tarjoilevatkin tulisen sekoituksen niin progea, metallia, jazzia kuin bluesiakin. Bändin vahvoihin tavaramerkkeihin lukeutuu myös huumorin täyttämät timanttisen kovat livekeikat, joissa tehdään välistä pikapyrähdyksiä jopa lähestulkoon stand upin maailmaan.
Näitä bileitä ei siis kannata missata!
The Aristocrats:
Guthrie Govan - kitara
Bryan Beller - basso
Marco Minnemann - rummut
Facebook:
Virgin Oil
The Aristocrats
Musiikkisato
Tapahtumapaikka / Venue
Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:
Katso myös nämä 🔥
Katso myös nämä 🔥
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan
tapahtuman
tai antaa
juttuvinkin
Helsingin seudulta.
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
katso ilmaspäivät
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
katso ilmaspäivät
Lue lisää
Lue lisää















