Insomnium K-18
INSOMNIUM ALOITTAA EUROOPAN-KIERTUEENSA NELJÄLLÄ SUOMEN-KEIKALLA, MUKANA MYÖS BLOODRED HOURGLASS
Heinäkuussa 28 keikkaa ja 12 maata käsittävän Euroopan-kiertueensa julkaissut Insomnium polkaisee kiertueensa käyntiin kotimaassaan ja nousee lavalle Helsingin The Circus-klubilla 25.10., Tampereen Olympiassa 26.10., Jyväskylän Lutakossa 1.11., sekä Joensuun Kerubissa 2.11. Lämppärinä Suomen-keikoilla nähdään Bloodred Hourglass. Keikkojen liput ovat nyt myynnissä.
Pohjoismaisen melodisen death metalin uranuurtaja Insomnium julkaisee kahdeksannen studioalbuminsa ”Heart Like A Grave” maailmanlaajuisesti lokakuun 4. päivä. Lokakuun lopussa Helsingin The Circus-klubilla polkaistaan käyntiin ”Tour Like A Grave” -kiertue, joka käsittää 28 keikkaa mm. Saksassa, Ranskassa, Espanjassa, Itävallassa, Puolassa, Italiassa, ja Belgiassa.
”Sanomattakin on selvää, että olemme innoissamme uudesta albumistamme! 10 kappaletta ja yli tunti musiikkia, raivoa ja aggressiota, tuhoa ja synkkyyttä, sydänsuruja ja ikävointiä. Suomalaisen miehen koko tunneskaala epätoivosta katumukseen. Meidän mielestämme kyseessä on Insomniumin paras albumi tähän mennessä” bändin jäsenet kertovat.
Lämppärinä keikoilla nähtävä, Mikkelistä kotoisin oleva Bloodred Hourglass on vallannut tukevan jalansijan kotimaisessa metalskenessä. Kesäkuussa julkaistu neljäs albumi ”Godsend” on kerännyt kriitikoilta suitsutusta ja kiipesi Suomen virallisella albumlistalla sijalle 10 viipyen siellä kolme viikkoa. Yhtye on viime aikoina kiertänyt ahkerasti Euroopassa ja Japanissa ja on vakituinen vierailija Euroopan festivaalilavoilla.
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































