Tangerine Dream 16 Steps - Random & Revision Tour 2019
TANGERINE DREAM + HIRO KONE (US)
Ke 30.10.2019 Helsinki, The Circus
Saksalainen elektronisen musiikin jättiläinen Tangerine Dream saapuu lokakuussa Suomeen. Elektronisen musiikin mullistanut yhtye saapuu Helsingin The Circukseen keskiviikkona 30. lokakuuta osana ”16 Steps – Random & Revision 2019” -kiertuettaan. Konsertin liput tulevat myyntiin torstaina 9. toukokuuta Lippupisteessä.
Tangerine Dream on yli 50-vuotisen uransa aikana jättänyt mittaamattoman jäljen elektronisen musiikin kenttään. Ambientin, krautrockin, synapopin, elektronisen tanssimusiikin sekä niin sanotun ”kosmische musikin” kantaisä on julkaissut urallaan yli 100 studiolevyä, lukuisia soundtrackeja sekä myynyt yli 70 miljoonaa levyä.
Syntetisaattorivisionääri Edgar Froesen (1944-2015) vuonna 1967 Berliinissä perustama Tangerine Dream on läpi uransa kulkenut musiikkiteknologian kehityksen aallonharjalla. Nauhaluupeilla, sekvenssereillä ja hypnoottisesti kasvavilla syntetisaattorimatoillaan ”avaruuden sointia” tavoitelleen yhtyeen vaikutus kaikuu vahvasti tämänkin päivän elektronisessa musiikissa - esimerkiksi hittisarja ”Stranger Thingsin” soundtrack on vahvasti Tangerine Dreamin tuotannon innoittama.
Froesen kuoleman jälkeen Tangerine Dreamia on johtanut yhtyeessä vuodesta 2005 vaikuttanut Thorsten Quaeschning, jonka Froese itse valitsi manttelinperijäkseen. Quaeschningin rinnalla yhtyeessä soittavat saksalaiseen elektrokenttään niin ikään mittavasti vaikuttanut Ulrich Schnauss sekä viulisti Hoshiko Yamane. Yhtyeen tuorein studioalbumi ”Quantum Gate” ilmestyi vuonna 2017.
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































